Kaikki

Uutiset

Ennakot

Ennakko: Gnistan – MP

Maanantaina 21.5 Gnistan saa vieraita Mikkelistä kun Mikkelin Palloilijat saapuu Oulunkylään klo 18.30 alkavassa ottelussa.

Otteluraportit

LPS 1-0 Gnistan

Gnistan koki kauden toisen tappionsa, kun LPS vei kolme pistettä keskiviikkona Laajasalon nurmella lukemin 1-0. Keltaisilla oli runsaasti paikkoja toisella puoliajalla mennä ottelussa johtoon, mutta

Ennakot

Ennakko: LPS – Gnistan

Gnistan kyläilee kauden neljännessä otteluussaan Laajasalossa LPS:n vieraana. Keltaisilla on alla kaksi voittoa, joten helatorstain aaton kohtaamiseen suunnataan hyvistä lähtökohdista.

Uutiset

Aaltonen selvisi säikähdyksellä

Gnistanin ja JäPSin launtaisessa Kakkosen ottelussa vaarallisen näköisesti loukkaantunut maalivahti Timo Aaltonen selvisi tärskystään säikähdyksellä. 68 minuutin kohdalla Einari Kuritun myöhästyneen liu’un päähänsä saanut Aaltonen

Otteluraportit

Gnistan 2-1 JäPS

Gnistan otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa, kun Järvenpään Palloseura kaatui lukemin 2-1. Ottelu oli pitkälti ennakkokaavailujen mukainen Gnistanin pitäessä palloa ja JäPsin vetäytyessä omalle puoliskolleen.

Ennakot

Ennakko: Gnistan – JäPS

Launtaina Fair Pay Areenalle saapuu vieraaksi jo kertaalleen Suomen Cupissa 0-1 kaatunut Järvenpään Palloseura. JäPS on aloittanut kautensa kahdella murskavoitolla kaataen MP:n 5-0 ja KTP:n

Otteluraportit

Gnistan 2-3 KTP

Gnistan avasi kautensa Kakkosen itälohkossa tappiolla. KTP viimeisteli paikoistaan tappavan tehokkaasti ja vei kolme pistettä mukanaan.

Uutiset

Honkavaaran mietteitä ennen Kakkosen avausta

Jani ”Honsu” Honkavaara tuli viime marraskuussa Gnistanin valmentajaksi kahden vuoden sopimuksella. Edellinen pesti HIFKn valmentajana toi mukanaan nousun Ykköseen ja viime kaudella Ykkösen 9. sijan

Ennakot

Ennakko: Gnistan – KTP

Pitkä odotus päättyy sunnuntaina, kun KTP saapuu vieraaksi Gnistanin Kakkosen avausotteluun. Viime kaudella Gnistan oli keskinäisissä otteluissa tyly vastus kotkalaisille 0-4 ja 5-0 lukemin.

Otteluraportit

MIFK päätti Gnistanin taipaleen cupissa

IFK Mariehamn haki 4-1 voiton Oulunkylästä Suomen Cupin 7. kierroksella. Altavastaajana otteluun lähtenyt Gnistan pelasi ennakkoluulottomasti pyörittäen peliä ja loi tukun tilanteita maarianhaminalaisten maalille, mutta

Ennakot

Ennakko: FC Gnistan – IFK Mariehamn

Gnistanin Suomen Cup urakka jatkuu keskiviikkona, kun liigajoukkue IFK Mariehamn saapuu vieraaksi Oulunkylään. Cupin 7. kierroksen ottelussa on jaossa paikka puolivälieriin, jossa voittajalle on luvassa

Uutiset

FC Gnistan nimesi kapteenistonsa

FC Gnistanin kapteeninnauhaa kantaa kaudella 2012 itseoikeutetusti Antti Uusitalo. Varakapteeneina toimivat Mikko Lönnström, Kari Kuikka ja Tuomas Mustonen.