Otteluennakko: Sisuuntunut Gnistan isännöi sunnuntaina VPS:aa

Kokkolassa selvänumeroisen tappion kärsinyt Gnistan hakee paluuta voittojen tielle sunnuntaina VPS:n kustannuksella. Ottelu alkaa Oulunkylän Mustapekka Areenalla klo 17:00.

Lauantain ottelu päättää molempien joukkueiden osalta kauden ensimmäisen puolikkaan eli kaikki joukkueet on kohdattu kertaalleen. Kummankaan joukkueen osalta alkukausi ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaisesti.

Gnistanin vain yhden voiton sisältänyt mollivoittoinen taivallus Ykkösessä sai jatkoa viime lauantaina KPV:n oltua kotonaan selkeästi vahvempi lukemin 6-1. Isännät ratkaisivat ottelun käytännössä jo ensimmäisellä puoliajalla kolmen erikoistilanneosumansa turvin, Gnistanin ainokaisesta vastasi toisella puoliajalla pilkulta osunut Douglas Caé.

Viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta pudonnut VPS lähti tulevaan kauteen mielessään paluu Veikkausliigaan, jossa ”Vepsu” vietti 19 kautta ennen putoamistaan. Epätasaisten otteidensa vuoksi vaasalaiset löytyvät kuitenkin vasta sarjan seitsemänneltä tilalta ja joukkueen voittotili vieraskentällä on toistaiseksi avaamatta. Odotuksiin nähden vaatimattomasti sujuneella kaudella raitapaidat ovat kuitenkin väläytelleet potentiaaliaan muun muassa 4-1 kotivoitossa KPV:a vastaan. Edellisessä ottelussaan neljä viimeisintä otteluaan ilman voittoja pelannut VPS päätyi 2-2 tasapeliin yliajalla tasoihin punnertanutta MP:a vastaan.

Lähes koko nykymuotoisen sarjajärjestelmän ajan eri sarjatasoilla viettäneet Gnistan ja VPS ovat mitelleet voimiaan kahdesti Suomen Cupissa. Kevään 2008 neljännesvälierässä vaasalaiset hakivat Oulunkylästä 0-1 vierasvoiton ja vuonna 2019 Kakkosen Cupista jatkokierroksille selvinnyt Gnistan piinasi vieraitaan viimeiseen saakka. Aleksander Akbarin suoraan kulmapotkusta toisella puoliajalla laukoma tasoitusosuma herätti toiveita goljatin kaatumisesta, mutta jatkoajalla kahdesti osunut VPS eteni jatkoon 1-3 voittonsa myötä.

Isoon pettymykseen päättyneen viime kauden päätteeksi VPS koki monen putoajan kohtalon menettäen talvella tukun runkopelaajiaan pääsarjatasolle. Tuntuvimpia menetyksiä olivat keskikentältä liigaseurojen haaviin karanneet Jerry VoutilainenTimi Lahti ja Alain Ebwelle sekä sarjanousija Hakaan siirtynyt toppari Joonas Häkkinen. Menetyksien vastapainoksi VPS onnistui solmimaan jatkosopimukset muun muassa tärkeiden hyökkääjien Momodou Sarrin ja Samu Alangon sekä jo seuralegendaksi tituuleeratun Steven Morisseyn kanssa.

Heidän ohellaan jo kahdeksatta kauttaan VPS:ssa vaikuttava Sebastian Strandvall on kuluneellakin kaudella osoittanut arvonsa vaasalaisten keskikentän kapellimestarina. Eräs mielenkiintoinen nimi VPS:n miehistössä on KäPan paidassa Gnistaniakin vastaan pelannut Eetu Puro, joka on alkukaudella onnistunut nappaamaan ison roolin Christian Sundin miehistössä.

Pienistä vammoista kärsivän Joel Perovuon sairastuvalle menettänyt Gnistan on valmistautunut huolellisesti sunnuntain kamppailuun. Viime lauantain suurinumeroinen tappio on valmentaja Marko Kolsin mukaan onnistuttu nollaamaan hyvin ja joukkue on valmis taistelemaan täysistä pisteistä sunnuntaina.

-Pidimme KPV-ottelun jälkeen palaverin, jossa pelillisten asioiden läpikäynnin lisäksi jokainen pelaaja sai avata omia tuntojaan. Reaktio harjoituskentällä on ollut hyvä ja katsommekin luottavaisena huomiseen kamppailuun. VPS:lla on laadukas ryhmä, mutta kotiyleisön edessä olemme jälleen valmiita taistelemaan kolmesta pisteestä.

Mustapekka Areenan Gnistan Bar avaa ovensa klo 16.00. Pyydämme ystävällisesti otteluun saapuvaa yleisöä tulemaan ajoissa paikalle, sillä koronarajoitusten takia katsomokapasiteetti on jouduttu rajaamaan 750 henkilöön. Ennakkolippusi voit ostaa tästä!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.