Gnistan Bar palvelee myös kauden 2020 kotiotteluissa

Gnistanin kotiotteluissa Mustapekka Areenan ylätasanteella kaudesta 2017 lähtien palvellut Gnistan Bar jatkaa asiakkaiden palvelemista myös tämän vuoden kotiotteluissa.

Muun stadionalueen tavoin myös Gnistan Barissa on tärkeää huolehtia omasta sekä muiden terveydestä poikkeusaikoina. Aluehallintoviraston ohjeistuksen mukaisesti Gnistan Barissa asiakkaiden tulee katsella ottelua omalta paikalta mihin ovat asettuneet anniskelualueelle saavuttuaan. Gnistan Bar avaa ovensa tunti ennen ottelun alkua.

Sunnuntaina porrastetusti sisään

Muistathan, että rajoitustoimien takia Gnistan kotiotteluissa noudatetaan porrastettua sisäänkäyntiä. Sunnuntaina ottelun alkaessa klo 18.30 pyydämme ennakko- tai tukilipun sekä kausikortin ostaneita saapuvan Mustapekka Areenan pääkatsomoon viimeistään klo 18.10. Tämän jälkeen aloitamme irtolippujen myymisen portilta, mikäli niitä on jäljellä. Tiedotamme sosiaalisen median kanavissamme, jos pääkatsomoon ei jää lippuja porttimyyntiin. Pääset ostamaan lippusi ennakkoon tästä.

Mustapekka Areenan seisomakatsomoon ei ole aikaikkunoissa tapahtuvaa sisäänkäyntiä, mutta pyydämme ihmisten saapuvan myös sinne ajoissa paikalle, jotta portille ei syntyisi ruuhkia.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.