Kuva: Niklas Gunsberg

Aleksander Akbar jatkaa Gnistanissa

IF Gnistan on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen jo neljännen kautensa seurassa aloittavan Aleksander Akbarin kanssa.

Aleksander Akbar saapui Gnistaniin kaudelle 2017 ja oli heti Ykkösessä joukkueen paras maalintekijä kahdeksalla osumallaan. Mies on viihtynyt Oulunkylässä mainiosti ja ollut viimeiset kaksi kautta nostamassa joukkuetta takaisin maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Viime kauden loppu meni hieman piloille polvivamman takia, mutta sitä ennen ”Abu” ehti kirjauttaa kuusi maalia, joissa mm. tärkeät voittomaalit FC Espoota, KaaPoa ja GrIFK:ta vastaan. Edellisellä kaudella 2018 mies osui yhdeksän kertaa 20 ottelussa.

Akbar kommentoi jatkosopimustaan: ”Olen aiemminkin sanonut, että tälle seuralle on vaikea sanoa ei. Nyt kun pääsimme sopuun kahden vuoden jatkosta tässä Gnistan-perheessä, niin intoa on entistäkin enemmän. Haluan uusia hienoja kokemuksia ja olla mukana tässä projektissa. Tavoite on aina se, että joukkueena pärjäämme mahdollisimman hyvin ja saavutamme tavoitteemme. Sitä kautta yksilötkin pääsevät esille. Jatketaan duunintekoa kaikki gnistanlaiset yhdessä ja olen varma, että kesällä nähdään taas nälkäinen joukkue kentällä.”

Näe Abu tänään jo Talissa, kun Gnistan kohtaa Suomen Cupin Ykkösen karsintalohkon kotiavauksessa MP:n klo 16:15.

Nämä saattavat kiinnostaa

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.