Otteluraportti: Gnistanille tappio FC Espoon vieraana

Gnistanin peräti 22 ottelun mittainen tappioton putki katkesi lauantaina FC Espoolle kärsittyyn 3-1 tappioon ylemmän jatkosarjan toisessa ottelussa. Kipinän ainokaisesta osumasta vastasi toisella puoliajalla osunut Tuomas Mustonen.

Gnistanin Zakaria Kibonalle avautui mainio mahdollisuus avausmaalin iskemiseen heti alkuminuuteilla, mutta rangaistusalueelta lähtenyt laukaus painui hieman ohi maalin.  Seuraavat mahdollisuudet maalintekoon siunaantuivat ottelua hallinneen Kipinän Hidetoshi Wakuille, mutta maalittomissa lukemissa jatkettiin aivan puoliajan loppuhetkille asti. Tuolloin kotijoukkueen Sami Stam laukoi isännät johtoon näyttävällä kaukolaukauksellaan noin 20 metristä.

Pelin kuva säilyi toisella puoliajalla samankaltaisena Gnistanin hallitessa palloa FC Espoon keskittyessä vaarallisiin vastaiskuihin. Yhdestä tällaisesta vastaiskusta syntyikin isäntien illan toinen osuma Valdrin Rashican karattua 69. peliminuutilla vasemman laidan kautta maalintekoon.

Kahden maalin tappioasemaan ajautunut Gnistan satsasi entistä vahvemmin hyökkäyspeliin. Joukkue sai luoduksi laitojen kautta useita lupaavan näköisiä tilanteita, mutta espoolaisten tiivis puolustus piti lukemat muuttumattomina. Gnistan onnistui lopulta kavennusosumassa 81. peliminuutilla, kun Pekka Sihvola jatkoi Ilmari Hiedan matalan keskityksen takatolpalle, jonne syöksynyt Tuomas Mustonen pääsi tuikkaamaan pallon puolityhjään maaliin.

Gnistanin satsatessa hyökkäyspeliin tasoitusosuman toivossa pääsi FC Espoo iskemään jälleen vastahyökkäyksestä ottelun ratkaisseen 3-1-osuman kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan täyttymistä. Ottelun hahmo Valdrin Rashica murtautui oikealta laidalta taitavasti rangaistusalueelle tulittaen pallon hallitusti takakulmaan yksilösuorituksensa huipennukseksi. Lisäajalla Gnistanin Saloum Faal pääsi vielä kokeilemaan rangaistusalueelta, mutta matala laukaus painui ohi maalin.

FC Espoo – Gnistan 3-1 (1-0)

Maalit:
FC Espoo: 45′ Stam, 69′ Rashica, 88′ Rashica
Gnistan: 81′ Mustonen

Gnistanin kokoonpano: Senghore, Aaltonen, Kuusijärvi, Pitkänen, Hieta, Wakui, Tiihonen(68′ Ahonen), Pauk(68′ Sihvola), Kaijasilta(77′ Faal), Mustonen, Kibona

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.