Otteluraportti: Gnistan kaatoi EPS:n ja nousee Ykköseen!


IF Gnistan varmisti nousun Ykköseen kaatamalla EPS:n maalein 4-3 Oulunkylän Mustapekka Areenalla.
Gnistan sai otteluun loistavan alun, kun Tuomas Mustosta rikottiin rangaistuspotkun arvoisesti. Mustonen asteli itse pallon taakse. EPS-vahti Otto Brusiin torjui yrityksen, mutta Mustonen ehti ensimmäisenä paluupalloon ja vei Gnistanin johtoon. Vain kahta minuuttia myöhemmin Mustonen pääsi kokeilemaan uudestaan rangaistuspotkusta. Brusiin oli kuitenkin hereillä maalillaan ja liimasi Mustosen laukauksen varmasti.
Pikku hiljaa EPS pääsi peliin paremmin mukaan, mutta tästä huolimatta seuraava maalipaikka avautui Gnistanille. Saloum Faal keskitys tavoitti rangaistusalueelle nousseen Gullit Zolameson, jonka laukaus painui hiukan yli EPS-maalin. Ottelun 31. peliminuutilla EPS tuli kamppailuun mukaan, kun Jere Ahopelto pääsi laukomaan lähietäisyydeltä pallon maaliin Gnistan-puolustuksen haparoinnin jälkeen. Puoliajalle lähdettiin 1-1-tasatuloksessa.
Ottelun toinen jakso alkoi sähäkästi. Ensin Pauli Kuusijärvi laukoi Gnistanin johtoon kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta minuuttia myöhemmin EPS tuli tasoihin Jere Ahopellon päivän toisella osumalla. Maali-iloittelu jatkui 52. peliminuutilla, kun Saloum Faal nappasi irtopallon rangaitusalueen sisällä ja laukoi Gnistanin uudestaan johtoon. Viisi minuuttia myöhemmin Gnistanille tuomittiin jo kolmas rangaistuspotku ottelussa. Tällä kertaa laukomaan asettui Pekka Sihvola, joka sijoitti pallon varmasti oikeaan alakulmaan ja tämän myötä Gnistan siirtyi 4-2-johtoon.
Sarjapaikastaan ottelussa taistellut EPS sai muodostettua pienimuotoista painetta toisen jakson loppupuolella ja 82. minuutilla Jere Ahopelto sai kavennettua lukemiksi 4-3 päivän kolmannella maalilla. Lopussa Gnistan onnistui pitämään vieraat hyvin pois maalipaikoilta ja täten pisteet jäivät Oulunkylään maalein 4-3. Voiton myötä varmistui Gnistanin nousu Ykköseen kaudeksi 2020. Muiden otteluiden tulosten myötä myös EPS säilytti paikkansa Kakkosessa.
Päävalmentaja Roberto Nuccio oli iloinen peliesityksestä sekä kauden saavutuksista.
– Pelillisesti tämä oli hyvä peli meiltä ja varmasti myös viihdyttävä yleisölle. Paras joukkue voitti mielestäni, mutta samalla on todettava, että EPS pelasi todella hyvin tänään. Pitkä kausi takana, jonka aloitimme tammikuussa Kakkosen Cupin otteluilla. Tämän vuoden aikana olemme voittaneet Kakkosen Cupin, voittaneet enemmän peleja kuin ikinä seuran historiassa Kakkosessa ja minun mielestäni tämä on ollut uskomaton vuosi. Sitä mitä olemme tehneet ei voi meiltä kukaan ottaa pois.
– Haluan kiittää manageri Antti Uusitaloa, valmentaja Petri Haapimaata, joukkueenjohtajia Petteri Jutila, Mika Raatikaista sekä Markus Krabbea, fysiikkavalmentaja Risto-Matti Toivosta, fysioterapeutti Eetu Nummelinia, puheenjohtaja Risto Murtoa, maalivahtivalmentaja Alessandro Marzuolia sekä mediatiimin jäseniä Kasper Hakuntia ja Eelis Goebelia sekä kaikkia vapaaehtoisia ja kannattajia, jotka ovat tukeneet seuran toimintaa. Olemme tehneet yhdessä hyvää työtä, kiitteli Nuccio.
Gnistanin kokoonpano: Senghore, Hieta, Salmi(88′ Pauk), Kuusijärvi, Ndiaye, Tiihonen, Wakui, Zolameso(82′ Ahonen), Faal, Mustonen(75′ Pitkänen), Sihvola

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.