Otteluennakko: Lauantaina edessä kauden toinen Keski-Helsingin derby


Komean voiton FC Jazzista viime kierroksella napannut Gnistan kohtaa lauantaina Käpylän Pallon kauden toisessa Keski-Helsingin derbyssä. Paikalliskamppailu potkaistaan käyntiin Oulunkylän Mustapekka Areenalla kello 15:00. Gnistanin kausikorttilaiset pääsevät otteluun veloituksetta.
Edellisessä ottelussaan Gnistan otti kolmannen peräkkäisen voittonsa kaatamalla FC Jazzin vakuuttavasti lukemin 5-1. Vahvasti esiintyneen Kipinän osumista vastasivat kahdesti osuneet Jesse Ahonen ja Tuomas Mustonen sekä kauden yhdeksännen osumansa iskenyt Zakaria Kibona. Peräti 18 sarjapeliä tappioitta pelannut Gnistan on repäissyt 12 pisteen kaulan sarjan toisena olevaan Kaarinan Poikiin. Gnistanin sarjanousu voi varmistua jo tulevalla kierroksella, mutta derbyvoiton lisäksi se vaatisi KaaPo:lta pistemenetyksen kotiottelussa Tampere Unitedia vastaan.
Kesäkuun lopussa otellussa kauden ensimmäisessä derbyssä päädyttiin 3-3-tasapeliin. Gnistan karkasi Joonas Salmen, Pekka Sihvolan ja Pauli Kuusijärven maaleilla jo 3-1-johtoon, mutta hyvin taistellut KäPa nousi Omar Adawin ja Tuukka Alavaikon maalien turvin tasoihin.
Vaikean kauden pelannut Käpylän Pallo majailee paikalliskamppailun alla sarjataulukon toiseksi viimeisenä 21 pisteellään. Heinäkuussa hienot kotivoitot FC Espoosta ja SalPasta napannut KäPa ajautui elokuussa synkkään viiden ottelun tappioputkeen, joka sysäsi Kalle Vassen suojatit säilymistaisteluun. Syyskuussa KäPa on onnistunut kääntämään kurssinsa oikeaan aikaan nappaamalla säilymistaistelun kannalta elintärkeät voitot Tampere Unitedista sekä Pallo-Iiroista. KäPa kaipaa lauantain ottelustakin kipeästi pisteitä, sillä päätöskierroksella on edessä vaikea vierasottelu FC Espoota vastaan.
Toisiksi vähiten maaleja tehneen KäPan riveistä ei ole kauden aikana noussut yhtä maalitykkiä ylitse muiden, sillä mustapaitojen tehokkain viimeistelijä on Chinedu Akuvuo neljällä osumallaan. Haastavan kauden valopilkkuja ovat olleet sähäkkä laitalinkki Miika Kauppila sekä monikäyttöinen keskikenttäpelaaja Omar Adawi. Puolustuksessa joukkoja johtaa luottotoppari Ari Salonen, jolla on tärkeä rooli myös lauantain paikallistaistossa. KäPa joutuu tulemaan lauantaina toimeen ilman Gnistanista lainalla olevia Touko Laakkosta ja Jaakko Lepolaa, jotka eivät lainasopimuksen mukaisesti saa pelata Kipinää vastaan.
Gnistan-päävalmentaja Roberto Nuccio haluaa napata kauden ensimmäisen voiton paikallisvastustajasta.
– Huominen ottelu on todella tärkeä molemmille joukkueille. Tämän vuoden aikana olemme hävinneet KäPa:lle Busmo Cupissa ja pelanneet tasan Kakkosen ottelussa, joten revanssi mielessä lähdemme kamppailuun. Tällä hetkellä meillä on muutamia loukkaantuneita, mutta lähdemme voittamaan ottelua sekä pelaamaan kivaa futista, kertoo Nuccio.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.