Otteluraportti: Gnistan kaatoi Pallo-Iirot

Gnistan jatkoi voittokulkuaan Kakkosen B-lohkossa, kun joukkue kaatoi Pallo-Iirot maalein 3-1 lauantain ottelussa. Kamppailu sai räväkän alun ja lopulta kaikki maalit nähtiin ensimmäisen jakson aikana.

Gnistan sai otteluun unelma-alun, kun Zakaria Kibona laukoi keltapaidat 1-0-johtoon seitsemännellä peliminuutilla. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Kibona tarjoili takaviistoon ja Hidetoshi Wakui laukoi rangaistusalueen tuntumasta pallon maaliin.

Maalitehtailu sai jatkoa ennen 20 peliminuutin täyttymistä, kun Pallo-Iirot tulivat peliin mukaan James Whitingin tarkalla sijoituksella lähietäisyydeltä. Muutamaa minuuttia myöhemmin raumalaiset olivat nousta tasoihin Aleksi Leppäsen murtautuessa röyhkeästi oikeaa laitaan pitkin Gnistanin maalille. Leppäsen sijoitus painui kuitenkin niukasti yli Aatu Hakalan vartioiman veräjän.

Myös Gnistanilla oli paikkansa jakson puolivälin tuntumassa, kun Aleksander Akbar ja Patrick Aaltonen pääsivät kokeilemaan maalintekoa. Gnistan sai puoliajalle erinomaisen lopun Tuomas Mustonen laukoessa joukkueensa 3-1-johtoon rangaistuspotkusta.

Kamppailun toisesta puoliajasta ei muodostunut varsinaista spektaakkelia. Tuomas Mustoselle avautui muutaman minuutin pelin jälkeen vetopaikka läheltä, mutta yritys painui ohi takakulman. Muuten vaaralliset maalipaikat pysyivät visusti piilossa oikeastaan läpi jakson. Gnistan laski prässiään ja tämän myötä myös kamppailun tempo laski pelin edetessä. Lopussa Aleksander Akbarilla ja Pekka Sihvolalla oli erinomaiset paikat lisätä keltapaitojen johtoa, mutta viimeiset ratkaisut jäivät heikoiksi. Pallo-Iirot eivät saaneet aikaiseksi kunnollista loppukiriä, joten pisteet jäivät Oulunkylään maalein 3-1.

Gnistanin keskikenttäpelaaja Hidetoshi Wakui oli tyytyväinen tulokseen.

– Saimme ottelusta kolme pistettä kannattajiemme edessä, mutta myös opimme pelaamisesta ja voimme jatkossa kehittää tekemistä. Vastustajat lähtevät meitä vastaan liikkeelle yllätys mielessä, mutta tämä on toki normaalia, kun pelaat sarjakärkeä vastaan. Olen tyytyväinen, että emme passivoituneet pelin aikana. Kiitokset kaikille kannattajille ja nähdään seuraavassa pelissä, kiitteli Wakui.

Gnistanin kokoonpano: Hakala, Salmi(83′ Thurling), Ndiaye, Kuusijärvi, Ndiaye, Aaltonen, Tiihonen, Wakui, Faal, Akbar, Mustonen(52′ Sihvola), Kibona(74′ Heikka).

Gnistan – Pallo-Iirot 3-1 (3-1)
Maalit:
Gnistan: 7′ Kibona, 9′ Wakui, 38′ Mustonen rp.
Pallo-Iirot: 18′ Whiting
Yleisömäärä: 375

Kategoria(t): Otteluraportit, Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.