Otteluraportti: Gnistan voittoon kärkikamppailussa


Gnistan haki lauantaina tärkeän voiton, kun joukkue kaatoi KaaPo:n maalein 0-1 helteisellä Kaarinan keskuskentällä. Tasaisen ottelun ratkaisua saatiin odottaa aina toisen jakson loppuun saakka.
Ottelun ensimmäisestä puoliajasta muodostui melko odotetunlainen, sillä maalipaikkoja ei juhlittu kummassakaan päässä kenttää. KaaPo:n vaarallisin paikka ensimmäisellä puoliajalla siunaantui Joonas Madetojalle, mutta mies ei aivan ylettänyt lähelle Gnistan-maalia toimitettuun keskityspalloon. Jakson lopussa vieraiden Zakaria Kibona pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta. Tulinen laukaus painui kuitenkin yli KaaPo-maalin. Ottelun tärkeys näkyi joukkueiden otteissa, sillä molemmat puolustivat tarkasti läpi kamppailun ja tauolle lähdettiin 0-0-tasalukemissa.
Ottelun toinen jakso alkoi ensimmäisen mukaisesti tasaisesti, mutta jakson edetessä myös peli aukesi hieman ja molemmat joukkueet saivat luotua muutaman erinomaisen maalipaikan. Gnistanille avautui loistava paikka avata ottelun maalihanat, kun Aleksander Akbar pelattiin hyvään maalipaikkaan rangaistusalueella.  Gnistan-hyökkääjä päätti kuitenkin hakea laukauksen sijaan syöttöä, jonka isäntien puolustus kuitenkin katkaisi. Hetkeä myöhemmin Gnistanin Tuomas Mustonen pääsi laukomaan rangaistusalueen oikeasta kulmasta, mutta yritys pysähtyi kaarinalaisten puolustukseen.
Myös KaaPo:lla oli mahdollisuutensa toisella jaksolla. Ottelun 73. peliminuutilla Hans-Emil Honkasalo teki upean nousun oikealta laidalta ja tarjoili maalin edustalle nousseelle Joonas Madetojalle, mutta KaaPo-hyökkääjän laukaus pysähtyi Gnistan-vahti Aatu Hakalaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Honkasalolle avautui paikka kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta laukaus painui metrikaupalla ohi Gnistan-maalin.
Ottelun ratkaisu nähtiin 81. peliminuutilla, kun Gnistanille vihellettiin vapaapotku rangaistusalueen rajan lähettyviltä. Pallon taakse asteli Aleksander Akbar, jonka laukaus painui maaliin yläriman kautta. KaaPo haki ottelun lopussa tasoitusmaalia, mutta maalipaikoille pääseminen tuotti vaikeuksia läpi pelin hyvin puolustanutta Gnistania vastaan. Näin ollen pisteet matkasivat Oulunkylään maalein 0-1.
Gnistanin päävalmentaja Roberto Nuccio jakeli kiitosta suojateilleen ottelun päätyttyä.
– Peli alkoi hieman heikosti meidän osalta, mutta viiden minuutin jälkeen tulimme hyvin kamppailuun mukaan. Olemme viikon aikana käyneet paljon läpi erilaisia taktisia vaihtoehtoja sekä hioneet erikoistilanteita. On erittäin hienoa, että pelaajat ovat omaksuneet nämä nopeasti, joten kiitos siitä heille. Myös pelin aikana teimme jonkin verran muutoksia taktisella puolella ja toisella jaksolla peli oli paremmin meidän hallussa. KaaPo puolusti erinomaisesti ja heillä on hyvä keskikenttä. Sarja on vielä todella pitkä, sillä tämä oli syyskierroksen ensimmäinen ottelu. Meidän keskittyminen on heti seuraavassa pelissä, kertoo Nuccio.
KaaPo – Gnistan 0-1 (0-0)
Maalit:
KaaPo:
Gnistan: 81′ Akbar

Gnistanin kokoonpano: Hakala, Hieta, Kuusijärvi, Ndiaye, Salmi(36′ Zolameso), Aaltonen, Thurling(69′ Tiihonen), Wakui, Mustonen, Kibona(88′ Sihvola), Akbar
Gnistanin kausi jatkuu kotiottelulla ensi viikon perjantaina. Kaikki pääsyliput otteluun maksavat vain viisi euroa! Liput ennakkoon myy Tiketti.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.