Otteluennakko: Gnistan saa vieraakseen Honka Akatemian


IF Gnistan saa vieraakseen perjantaina Mustapekka Areenalle Honka Akatemian. Kello 18.30 alkavan ottelun ennakkoliput myy Tiketti.
Kotijoukkue Gnistan lähtee kohti perjantaita erinomaisista asetelmista, sillä edellisestä kymmenestä Kakkosen ottelusta joukkue on voittanut yhdeksän ja pelannut yhden tasan. Viime kierroksella Gnistan haki tärkeän vierasvoiton Kaarinan Pojista B-lohkon kärkikamppailussa. Tasaisen ottelu eteni pitkään maalittomassa tasatilanteessa, kunnes 81. peliminuutilla Aleksander Akbar laukoi vapaapotkusta Kipinän voitto-osuman. Viikonlopun kierrokselle lähdettäessä Gnistan johtaa lohkoa kahdeksan pisteen turvin.
Gnistan ja Honka Akatemia ovat kohdanneet kuluvan vuoden aikana kahdesti. Talvella joukkueet kohtasivat Suomen Cupin merkeissä, kun puolestaan toukokuun lopussa Honka isännöi Gnistania Kakkosen ottelussa. Molemmilla kerroilla ottelut ovat päättyneet Gnistanin 1-3-voittoon. Erityisesti Gnistan-hyökkääjä Tuomas Mustonen on ollut kovassa maalivireessä espoolaisia vastaan, sillä mies on heiluttanut joukkueen verkkoa tämän vuoden aikana jo kolmesti.
Honka Akatemia majailee tällä hetkellä B-lohkon seitsemännellä sijalla. Espoolaiset aloittivat kauden mallikkaasti keräten seitsemän sarjapistettä kolmesta ensimmäisestä ottelustaan, mutta toukokuussa joukkue kärsi neljä peräkkäistä tappiota. Tulosten puolesta Hongan viime viikot ovat sujuneet erinomaisesti, sillä joukkue lähtee perjantain otteluun viiden pelin tappiottomassa putkessa. Viidestä pelistä joukkue on voittanut kaksi ja pelannut kolme tasapeliä. Edellisellä kierroksella espoolaiset tasasivat pisteet Tapiolassa Pallo-Iirojen kanssa maalein 1-1. Honka on ollut kuluvan kauden aikana tasainen suorittaja pelipaikasta riippumatta, sillä 16 sarjapisteestä joukkue on napannut puolet vierasotteluissaan.
Hongan parhaat maalintekijät tähän mennessä kautta ovat olleet Robbie Azodo sekä Arlind Sejdiu, jotka ovat molemmat viimeistelleet kolme osumaa. Espoolaisten ehdottomia luottopelaajia on ollut puolustaja Matias Viitanen, joka on pelannut joukkueen jokaisessa Kakkosen ottelussa tällä kaudella. Torjuntavastuuta on kantanut pääosin Rasmus Lieslahti, joka on seissyt tolppien välissä yhteensä 10 ottelussa.
Honka Akatemian päävalmentaja Riku Paularinne antoi Gnistanin mediatiimille kattavat kommentit joukkueensa kaudesta tähän mennessä.
– Joukkueemme on nuori ja noin puolet pelaajista pelaavat ensimmäistä kauttaan miesten sarjoissa. Sopeutuminen on ottanut oman aikansa, koska pelit Kakkosessa ja esimerkiksi B-SM sarjassa ovat monessa suhteessa erilaisia. Vaikka viimeisestä tappiosta onkin vierähtänyt jo viisi ottelua, emme ole silti täysin tyytyväisiä viime aikaisiin tuloksiin joukkueena. Tiedostamme sen, että pystymme pelaamaan vieläkin parempaa jalkapalloa omilla vahvuuksillamme ja kääntämään tiukat tappiot tasapeleiksi tai tasapelit voitoiksi. Se vaatii kovaa työtä harjoituksissa ja uskon, että se on meidän vahvuutemme tässä sarjassa, kertoo Paularinne.
Syyskauden aikana Paularinne toivoo näkevänsä tasaisempaa suorittamista joukkueeltaan.
– Kautemme on sujunut vaihtelevasti, eikä pelkästään tuloksellisesti vaan myös pelillisesti. Kaipaamme ehjempiä 90 minuuttisia joukkueen. Iso tavoitteemme on kehittää pelaajia ja joukkuettamme, joten jos siinä onnistumme niin tulokset tulevat paranemaan. Meillä on omat mittarit, joita seuraamme jokaisesta pelistä ja ne kertovat aika selkeästi, että hyökkäyspelissämme meidän pitää pystyä luomaan hyvistä murtautumispaikoista parempia maalintekopaikkoja. Tämä tietenkin sitten näkyy tehdyissä maaleissa, sillä niitä on liian vähän. Alkukaudesta päästimme vastustajat liian usein 0-1-johtoon, joka jo tilastollisestikin vaikuttaa jalkapallossa voittomme mahdollisuuksiin. Päästetyistä maaleista useat olivat vielä nuorelta joukkueelta helpohkoja virheitä, joita vastustajat käyttivät hyväkseen. Tästä hyvä esimerkki on meidän ensimmäinen kohtaaminen Gnistanin kanssa, jossa heitimme sivurajaheiton omalla puolustusalueella Gnistanille ja viisi sekuntia myöhemmin pallo oli meidän verkossa. Oppirahoja on siis maksettu ja olemme niistä ottaneet opiksemme, joten mielenkiinnolla odotan sarjan toista puolikasta ja sitä, että pääsemme näyttämään paremman version joukkueestamme jo heti perjantaina, mies päättää.
Gnistan-päävalmentaja Roberto Nuccio näkee perjantain vastustajan olevan laadukas joukkue.
– Odotan meiltä samaa asennetta, kun kaikissa muissa kauden peleissä tähän mennessä sekä taktisesti fiksua pelaamista. Honka Akatemia on erittäin hyvä vastustaja, joka on hyvin organisoitu. Toki heidän pelaamiseen vaikuttaa hieman ketä pelaajia on mukana. He ovat nuori joukkue, joka pyrkii pelaamaan kivaa jalkapallo, kertoo Nuccio.
Mustapekka Areenan Gnistan Bar avaa ovensa tunti ennen ottelun alkua. Gnistanin ottelutapahtuman ABC:n voit lukea tästä.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.