Otteluennakko: EPS isännoi Gnistania lauantaina

Gnistan päättää kahden viikon tauon sarjapeleistä kohtaamalla EPS:n lauantaina. Ottelu alkaa Espoonlahden tekonurmella kello 17:00.

Edellisessä ottelussaan ennen taukoa Gnistan jakoi pisteet Käpylän Pallon kanssa lukemin 3-3. Tapahtumarikkaassa ottelussa Kipinä karkasi Joonas Salmen, Pekka Sihvolan ja Pauli Kuusijärven osumilla jo 3-1-johtoon, mutta KäPa taisteli tasoihin. Tasapeli katkaisi Gnistanin kahdeksan ottelun voittoputken, mutta samalla sarjajohto venyi viiteen pisteeseen ennen kauden ensimmäisen puolikkaan päättävää EPS-ottelua.

Sarjanousija EPS majailee vaihtelevasti sujuneen alkupuoliskon päätteeksi sarjataulukon 9. sijalla. Espoolaiset ovat onnistuneet kaatamaan kotonaan Tampere Unitedin sekä Grankulla IFK:n. Toistaiseksi ainoan vierasvoittonsa EPS on napannut Ilves/2:n kustannuksella. Sarjan kärkipään joukkueet ovat olleet EPS:lle toistaiseksi haastavia, sillä SalPa ja KaaPo nappasivat niukat voitot Espoonlahdesta ja FC Espoo kaatoi EPS:n kotonaan lukemin 3-1. Viimeisimmässä ottelussaan EPS jakoi pisteet Pallo-Iirojen vieraana 1-1 lukemin. Punapaitojen paras maalintekijä on ollut hyökkääjä Eetu Klingberg viidellä osumallaan.

EPS jatkoi tällä kaudella jo neljä vuotta seuraa edustaneen Kalle Tallqvistin komennossa. Valmentamisen lisäksi kokenut Tallqvist luutii pelaajana keskikentän keskustassa. Viime kauden runkopelaajiinsa vahvasti luottava EPS täydensi miehistöään vain muutamilla uusilla pelaajilla, joista merkittävimpiä olivat HIFK:n organisaatiosta takaisin kasvattajaseuraansa siirtynyt maalivahti Otto Brusin sekä GrIFK:sta napattu kokenut Valmir Seferi. EPS onnistui pitämään viime kauden rungon hyvin kasassa, sillä ainoa merkittävä menetys oli PK-35:n siirtynyt maalivahti Ville Saikkonen. Runkopelaajista tärkeimpiä ovat olleet maaliahneen Eetu Klingbergin lisäksi kaikissa otteluissa täydet minuutit urakoinut luottotoppari Arttu Aho sekä Saikkosen lähdettyä ykkösmaalivahdin roolin napannut Juuso Kevari. Heidän lisäkseen tärkeässä roolissa on myös värikäs laitapuolustaja Astrit Kabashi, joka edusti Gnistania vuosina 2013-16.

EPS-valmentaja Kalle Tallqvist kommentoi huomista kamppailua Gnistanille seuraavasti:

– Näen Gnistanin antavan meille erittäin kovan haasteen. Joukkue on todella laadukas ja materiaaliltaan laaja. Keväällä pelattu harjoitusottelu antoi varmasti molemmille joukkueille tietoa sen hetkisestä tilanteesta, mutta en vedä suurempia johtopäätöksiä sen suhteen. Gnistanilla on samoja asioita edelleen pelissä, mitä silloinkin ja ovat vielä kehittäneet niitä asioita. Olemme kehittyneet monelta eri osin kauden aikana ja muutama heikko tulos harmittaa kevään osalta. Odotamme parempia tuloksia syksyn osalta. Toki heinäkuu on meille vaikea muutamien poissaolojen takia ja kovat ottelut on tiedossa, kertoo Tallqvist.

Gnistanilta ottelusta ovat varmuudella sivussa Richard Tiberi, Elias Lappalainen sekä Jegor Pauk. Pitkään sivussa ollut Pauk sai viimein luvan harjoitella joukkueen mukana ja nuorukainen lähenee kovaa vauhtia pelikuntoa.

Päävalmentaja Roberto Nuccio kertoo pienen tauon tehneen hyvää joukkueelle.

– Loma on tehnyt meille selkeästi hyvää, sillä sitä ennen pelasimme kahdeksan ottelua viiteen viikkoon. EPS on kokenut joukkue, joka pelaa järkevää futista. Odotan tasaista ottelua, kuten yleensäkin tässä lohkossa. Lähdemme hyvällä asenteella voittamaan ottelua, kertoo Nuccio.

Kategoria(t): Ennakot, Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.