Otteluennakko: Kakkosen Cupin finaalissa iskevät yhteen Gnistan ja Hercules

Osana Suomen Cupia pelattu Kakkosen Cup huipentuu lauantaina Gnistanin kohdatessa oululaisen Herculesin turnauksen loppuottelussa. Ottelu pyörähtää käyntiin Oulunkylän Mustapekka Areenalla kello 14:00. Ennakkoliput myy Tiketti.

Gnistan lähtee otteluun viiden ottelun voittoputkessa, jonka turvin joukkue majailee lohkonsa piikkipaikalla. Edellisellä kierroksella FC Espoo karkasi jo kahden maalin johtoon, mutta toisella puoliajalla kahden miehen ylivoimalla hyökännyt Gnistan käänsi koitoksen edukseen lukemin 3-2 Tuomas Mustosen ja kahdesti osuneen Aleksander Akbarin vastattua isäntien osumista. Kakkosen Cupissa Gnistan on edennyt toistaiseksi voitosta voittoon. Kolmen joukkueen alkulohkossa Kipinä kaatoi FC Viikingit lukemin 2-1 ja Grankulla IFK:n vahvan vierasesityksen myötä 1-3. Puolivälierässä Gnistan raivasi tieltään Honka Akatemian 1-3-vierasvoitollaan ja loppuotteluun pääsy varmistui hienolla 1-2-vierasvoitolla Joensuun JIPPOa vastaan. Loppuotteluun selviämisen ansiosta Gnistan pääsi mittelemään voimiaan Veikkausliigassa pelaavaa VPS:a vastaan taipuen vasta jatkoajalla 1-3-tappioon. Gnistanin tehokkain maalintekijä Cup-taipaleella on ollut Aleksander Akbar neljällä osumallaan. Hänen lisäkseen komeaan maalimäärään on yltänyt kolme maalia iskenyt Tuomas Mustonen.

Hercules aloitti urakkansa Suomen Cupissa komeasti kaatamalla PS Kemin vieraissa lukemin 0-3. Kirvelevä 1-2-kotitappio paikalliskilpailija OLS:lle hankaloitti asetelmia, mutta punapaidat varmistivat lohkovoittonsa kaatamalla RoPS/2:n lukemin 3-1. Pudotuspeleissä Hercules eteni finaaliin pitkän kaavan kautta, sillä Jazz ja KaaPo kaatuivat vuorollaan vasta rangaistuspotkujen kautta. Gnistanin tavoin Hercules antoi veikkausliigaseura FC Interille kunnon vastuksen taipuen kuitenkin 0-2-tappioon. Herculesin selvästi tehokkain maalintekijä on ollut kärjessä sekä myös vasemmalla laidalla viihtyvä Sami Karjalainen, joka on iskenyt sarjassa joukkueen 13 tekemästä maalista peräti yhdeksän. Suomen Cupissa Herculesin tehot ovat olleet lähes yhtä selkeästi Karjalaisen harteilla, sillä yhdeksästä tehdystä osumasta hän on viimeistellyt viisi.

Asemansa pohjoislohkon ylemmän kastin joukkueena vakiinnuttanut Hercules sijoittui viime kaudella lohkonsa neljännelle sijalle. Välittömästi kauden jälkeen oululaiset uusivat valmennusjohtoaan nimittämällä aiemmin apuvalmentajana toimineen Mikko Isokankaan joukkueen pääpiiskuriksi. Isokankaan tueksi apuvalmentajan pestiin nimitettiin laajasti kokemusta Espanjan jalkapalloilusta omaava Miguel Cervera López. Pelaajapuolella merkittävimmät menetykset olivat Ykkösen Jaroon kiinnitetty luottomaalivahti Ville Seppä sekä peräti 20 maalia viime kaudella takonut Paul Obi, joka siirtyi lappeenrantalaisen PEPOn riveihin. Heidän lisäkseen avaintoppari Mikel Gurrutxagan siirtyminen Viron pääsarjan Paideen oli Herculesille ikävä takaisku. Seuraan hankituista pelaajista tärkeimpiä ovat olleet hyökkäävä keskikenttäpelaaja George Junior Tangko, laitapuolustajana isoja minuutteja häärivä Juuso Pernu sekä toppari Samuli Hölttä, joka joutuu huilaamaan loppuottelun Interiä vastaan saadun punaisen kortin vuoksi. Seurassa jatkaneista pelaajista maalivahti Aleksanteri Patronen on ottanut selvän ykkösmaalivahdin paikan ja keskikentällä tärkeässä roolissa on vasta 21-vuotias Aleksi Nousiainen. Mielenkiintoisin punapaidoissa on ehdottomasti kovia maalilukemia mättänyt Sami Karjalainen, joka on hyvän potkutekniikkansa ansiosta vaarallinen ase etenkin vapaapotkuissa.

Hercules-valmentaja Mikko Isokangas jakaa kehuja Gnistanille finaalin alla.

– Finaali on virkistävä välipala, joka katkaisee sarjapelit sopivasti. Talven hyville peleille palkinto, johon voi lähteä pelaamaan paineettomasti. Gnistan on erittäin kova Kakkosen ryhmä, jossa on nimekkäitä pelaajia kuten esimerkiksi AC Oulustakin tuttu Tuomas Mustonen. Joukkueilla ei taida olla aiempia kohtaamisia ja pelaavat eri lohkoissa, joten joukkue ei ole suoranaisesti tuttu. On mielenkiintoista päästä testaamaan Kakkosen huippujoukkueen tasoa. Hercules lähtee luonnollisesti altavastaajana lohkoaan johtavaa joukkuetta vastaan, mutta teemme parhaamme haastaakseen Gnistanin ja voittaakseen matsin, kertoo Isokangas.

Gnistanin kokoonpanosta finaalista ovat varmuudella sivussa Elias Lappalainen, Jegor Pauk, Richard Tiberi sekä Arttu Heikka. Päävalmentaja Roberto Nuccio uskoo näkevänsä huomenna tasaisen ottelun.

– Arvostamme finaalia todella paljon ja tämä on historian ensimmäinen Kakkosen Cupin finaali, joten on hienoa, että olemme mukana taistelemassa sen voitosta. Seuran lisäksi pelaajille olisi todella hieno juttu, mikäli voittaisimme. Omat haasteensa tietysti asettaa, että meillä on heti keskiviikkona tärkeä Kakkosen peli Salon Palloilijoita vastaan ja ylipäätään otteluruuhka menossa, jonka aikana pelaamme viiteen viikkoon kahdeksan peliä. Valitettavasti emme saaneet siirrettyä tuota peliä Salossa. Hercules on hyvä joukkue, joka on fyysinen ja taitava. Uskon heidän olevan aika samalla viivalla meidän kanssa. Kiva peli tulossa kuitenkin ja varmasti on todella pienestä kiinni, mikä ratkaisee ottelun voittajan, kertoo Nuccio.

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.