Otteluennakko: Gnistan aloittaa viikon vierasottelulla Kauniaisissa


Helatorstaina komean vierasvoiton napannut Gnistan jatkaa pelejään Grankulla IFK:ta vastaan maanantaina. Ottelu alkaa Kauniaisten keskuskentällä kello 18:30.
Edellisessä ottelussaan Gnistan nappasi kolmannen perättäisen voittonsa kaatamalla Pallo-Iirot hienosti lukemin 0-3. Maaliton ensimmäinen puoliaika sujui täysin Kipinän hallinnassa, mutta ottelu ratkesi vasta toisella puoliajalla Gnistanille Pekka Sihvolan, Joonas Salmen sekä Tuomas Mustosen maalien turvin. Pallo-Iiroista otettu voitto oli Gnistanille alkukauden kolmas vierasvoitto komealla maalierolla 1-10 Gnistanin eduksi.
Nihkeästi kautensa aloittanut GrIFK majailee tällä hetkellä lohkon kolmanneksi viimeisenä viidellä pisteellä. Edellisessä kierroksella joukkue paranteli asemiaan sarjataulukossa kaatamalla KäPan vieraskentällä lukemin 1-2. Voitto oli GrIFK:lle kauden ensimmäinen, sillä kauden aiemmat neljä ottelua olivat sujuneet tasapelien ja tappioiden merkeissä. Vihreäpaitojen alkukauden tehokkaimmat pelaajat ovat olleet seurassa pitkään viihtyneet Daniel Langhoff ja Petter Meyer kahdella osumallaan.
Viime kaudella Grankulla IFK:n lohkonsa kolmanneksi luotsannut Mark Soutar jätti yllättäen tehtävänsä talvella. Hänen tilalleen nimitettiin aiemmin KyIF:n ja Hongan valmennusjohdossa vaikuttanut Kimmo Kantola. Pelaajistossa Grankulla IFK luottaa edelleen pitkäaikaisiin luottopelaajiinsa. Petter Meyerin ja Daniel Langhoffin lisäksi tärkeässä roolissa ovat keskikentällä viihtyvät Samuel Langhoff ja Janne Törmänen. Uusista pelaajista merkittävimpiä kiinnityksiä ovat MYPAsta Kauniaisiin siirtynyt Kaan Kovanen sekä Honka Akatemiasta kiinnitetyt Sebastian Veijola sekä Niko Pulkkinen. Mielenkiintoinen nimi on FC Espoon junioreista GrIFK:n riveihin siirtynyt vasta 18-vuotias keskikenttäpelaaja Aki Meriluoto, joka on saanut runsaasti vastuuta vihreäpaitojen riveissä alkukauden aikana.
Gnistanin kokoonpanosta ovat sivussa maanantaina varmuudella Jegor Pauk ja Elias Lappalainen. Kaksikon lisäksi muutaman pelaajan pelikunto on vielä kysymysmerkki.
Kauden aikana jo kolmea maalia viimeistellyt Gnistan-puolustaja Joonas Salmi lähtee luottavaisena kohti vierasottelua.
– Edelliset kolme ottelua ovat menneet hyvin tulosten valossa ja Kauniaisista lähdemme hakemaan jatkoa hyvällä putkelle. Uskon, että omia vahvuuksia käyttämällä olemme vahvoilla ottelussa ja tavoitteena on napata pisteet Oulunkylään, kertoo Salmi.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.