Otteluraportti: Gnistan kaatoi Tampere Unitedin


Gnistan nappasi kauden ensimmäisen kotivoittonsa, kun Tampere United kaatui Mustapekka Areenalla perjantai-iltana. Kotijoukkue oli kamppailussa selvästi vahvempi osapuoli ja tarkemmalla viimeistelyllä lukemat olisivat voineet olla isommat.
Heti ottelun ensimmäisellä minuutilla Gnistanin Pekka Sihvola ja Tuomas Mustonen pääsivät kokeilemaan maalitekoa lähietäisyydeltä, mutta yritykset jäivät vaisuiksi. Gnistan oli hallitsevampi osapuoli ensimmäisen 10 minuutin ajan, mutta vierailijat pääsivät pikku hiljaa paremmin peliin mukaan, mutta sinipaitojen paine Gnistan-puolustukselle syntyi lähinnä muutamasta erikoistilanteesta.
Gnistan teki ottelun avausmaalin 21. peliminuutilla, kun Pauli Kuusijärvi pääsi tuikkaamaan lähietäisyydeltä pallon vieraiden maaliin. Heti perään Tuomas Mustonen pääsi nousemaan vasemmalta ja tavoitti rangaistusalueelle nousseen Pekka Sihvolan, mutta vaikeasta asennosta lähtenyt laukaus meni yli maalin. Vahvan ensimmäisen jakson pelanneella Gnistanilla oli jakson lopussa muutama erinomainen paikka lisätä johtoaan, mutta vieraiden maalivahti Elias Alanen sekä tolppa estivät osumien syntymisen.
Toisen puoliajan alussa ottelun tempo laski hienoisesti. Gnistan piti pallon hallinan itsellään ja pikku hiljaa myös maalipaikkoja alkoi syntyä. Noin vartin pelin jälkeen Tuomas Mustoselle avautui upea maalipaikka sivulta annetusta vapaapotkusta, mutta hänen laukaus lähietäisyydeltä painui yli United-maalin.
Gnistan kasvatti johtoaan 65. peliminuutilla, kun Pekka Sihvola hyödynsi tamperelaisten puolustuksen pallon menetyksen ja sijoitti pelivälineen tarkasti maaliin. Ottelun lopusta ei muodostunut suurta jännitysnäytelmää, vaan Gnistan piti varmasti palloa hallussaan ja vieraat pysyivät kaukana Aatu Hakalan vartioimalta maalilta. Tämän myötä pisteet jäivät Oulunkylään maalein 2-0.
Roberto Nuccio oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen.
– Rakensimme paljon maalintekopaikkoja ja kaikki pelaajat, jotka tulivat vaihdosta olivat erinomaisia ja antoivat kaikkensa joukkueelle. Loukkaantumisen takia vaihtoon otettu Ilmari Hieta oli erinomainen kuten aina. Nollapeli on myös aina tärkeä juttu joukkueelle, kertoi ottelun päätyttyä Nuccio.
Gnistanin kausi jatkuu ensi viikon torstaina vierasottelulla Pallo-Iiroja vastaan. Seuraava kotiottelu pelataan 9. kesäkuuta FC Espoota vastaan.
Gnistan – Tampere United 2-0 (1-0)
Maalit:
Gnistan: Kuusijärvi 21′, Sihvola 65′
Tampere United:

Yleisömäärä: 457

Gnistanin kokoonpano: Hakala, Hieta(Salmi 46′), Aaltonen, Kuusijärvi, Tiberi, Ahonen(Heikka 81′), Zolameso(Kibona 71′), Wakui, Tiihonen, Mustonen, Sihvola
 

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.