Otteluennakko: Gnistan matkaa Tallinnaan kenraaliharjoitukseen

Kuva: Arto Alho

Gnistan pelaa harjoituskauden viimeisen ottelunsa, kun joukkue kohtaa lauantaina Tallinassa Viron toiseksi korkeimmailla sarjatasolla pelaavan TJK Legionin.
Gnistan pelasi edellisen kamppailunsa viime viikon torstaina, kun joukkue kohtasi JäPS:n harjoitusottelussa. Järvenpään Monitoimihallissa pelatussa ottelussa Gnistan oli selkeästi vastustajaansa parempi, sillä ottelu päättyi keltapaitojen 1-7-voittoon. Gnistanin maaleista ottelussa vastasivat Gullit Zolameso, Jesse Ahonen, Patrick Aaltonen sekä neljästi osunut Pekka Sihvola.
Gnistanin osalta talvikausi on sujunut hyvin kokonaiskuvaa ajatellen. Joukkue on pelannut yhteensä 12 ottelua, joista Gnistan on napannut seitsemän voittoa, pelannut kolme tasapeliä ja kärsinyt kaksi tappiota. Suomen Cupissa Gnistan eteni aina pudotuspelivaiheeseen saakka, jossa Veikkausliigajoukkue Vaasan Palloseura oli vahvempi jatkoajan jälkeen maalein 1-3.
Lauantain vastustaja TJK Legion ollut murskaava alkukauden otteluissa, sillä joukkue on voittanut kaikki seitsemän kamppailuaan maaliskuussa alkaneessa Esiliigassa. Legionin tehokkain pelaaja on ollut keskikentällä viihtyvä Rejal Alivej, joka on tehnyt seitsemään otteluun peräti 12 maalia. Joukkueen takalinjoille kokemusta tuo 35-vuotias toppari Andrei Sidorenkov, joka on uransa aikana pelannut mm. Tanskan Superligaa Sønderjysken riveissä. Sidorenkov on pelannut myös 24 A-maaottelua Viron paidassa.
Gnistanilta ottelusta puuttuvat varmuudella Elias Lappalainen, Vili Tuittu, Touko Laakkonen sekä Jegor Pauk.
Päävalmentaja Roberto Nuccio odottaa ottelusta hyvää kenraaliharjoitusta ensi viikolla alkavaa sarjakautta varten.
– Odotan totta kai, että saamme ottelusta hyvän kenraaliharjoituksen ja haluan nähdä kentällä niitä asioita, mitä toivon näkeväni myös tulevan sarjakauden aikana. Lisäksi tulemme hiomaan ottelussa erikoistilanteita kuntoon. Vastustaja on varmasti erilainen, mihin olemme Suomessa tottuneet, kommentoi Nuccio.
Tallinnassa Marjamäen kentällä pelattava ottelu alkaa klo 18.30.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.