Otteluraportti: Gnistan eteni Suomen Cupin jatkopeleihin kaatamalla GrIFK:n


Gnistan nappasi komean 1-3-voiton GrIFK:sta Suomen Cupin lohkovaiheen päättäneestä ottelusta. Kauniaisten Volkswagen hallissa pelatussa kamppailussa vierasjoukkue oli läpi ottelun niskan päällä ja ansaitsi voittonsa hyvän peliesityksen johdosta.
Gnistan aloitti ottelun väkevästi ja loi ensimmäisen vartin aikana muutaman erinomaisen maalipaikan. Kamppailun kymmenennellä peliminuutilla Joonas Salmi tarjoili loistavan keskityksen Tuomas Mustoselle, jonka pusku kuitenkin epäonnistui ja suuntautui ohi isäntien maalin. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Mustoselle avautui uusi paikka iskeä ottelun avausmaali, kun Saloum Faal ja Aleksander Akbar pelasivat miehelle loistavan paikan, mutta viimeistely lähietäisyydeltä painui ohi GrIFK-maalin. Hetkeä myöhemmin Joonas Salmi pääsi puskemaan rangaistusalueelle toimitetusta vapaapotkusta, mutta viimeistely jätti jälleen toivomisen varaa.
Gnistanin painostus palkittiin ottelun 24. peliminuutilla, kun Aleksander Akbar laukoi vieraat 0-1-johtoon Saloum Faalin erinomaisesta syötöstä rangaistuspilkun kohdille. Muutamaa minuuttia myöhemmin GrIFK:lle avautui hyvä paikka tasoitukseen, kun Sebastian Veijola pääsi puskemaan maalin edustalle toimitetusta kulmapotkusta, mutta yritys kilpistyi Gnistan-puolustukseen. Gnistan siirtyi 0-2-johtoon 39. peliminuutilla. Vahvan ottelun pelannut toppari Richard Tiberi pääsi puskemaan takatolpalle annetusta kulmapotkusta pallon Jesse Ahoselle, joka sohi pelivälineen isäntien verkkoon lähes maaliviivalta. Tauolle lähdettiin siis Gnistanin kahden maalin johdossa.
Heti toisen jakson alussa Gnistan oli lisätä johtoaan, kun Jesse Ahonen pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta matala veto painui ohi GrIFK-maalin. Toinen jakso noudatteli pitkälti ottelun ensimmäistä jaksoa, sillä Gnistan oli hallitsevampi sekä vaarallisempi osapuoli ja hyvin puolustaneet keltapaidat pitivät isännät kaukana maalistaan.
GrIFK:lle avaustui toisen jakson puolessa välissä hyvä paikka päästä peliin mukaan, kun Niko Pulkkinen pääsi laukomaan vapaasti maalin edustalta, mutta laukaus painui ohi Gnistan-maalin. Ottelun lopullinen sinetti saatiin 76. minuutilla, kun Zakaria Kibona niittasi pallon maaliin kotijoukkueen puolustuksen harhasyötöstä avautuneesta maalintekopaikasta. Ottelun lopussa Tuomas Mustonen oli yllättää GrIFK:n maalia vartioineen Kimi Lindemanin upealla kaukolaukauksella, mutta yritys pysähtyi ylärimaan. Ottelun lopussa kotijoukkue sai pientä lohtua, kun Topias Tikkanen kavensi loppulukemiksi 1-3. Voiton myötä Gnistan kiilasi Suomen Cupin lohkonsa kärkisijalle ja etenee jatkopeleihin.
Päävalmentaja Roberto Nuccio oli tyytyväinen suojattiensa esitykseen, mutta harmitteli hukattuja maalipaikkoja.
– Lähtökohtiin nähden puolustuslinja pelasi erinomaisesti. Loimme ottelussa paljon maalintekopaikkoja, joten olen tyytyväinen hyökkäyspelaamiseemme. Viimeistely jätti kuitenkin toivomisen varaa, sillä olisimme voineet tehdä enemmän maaleja. Aleksander Akbar pelasi todella hyvän pelin. Hän pelasi tänään joukkueelle ja nosti sitä kautta omaa henkilökohtaista tasoaan. Myös nuoret pelaajamme, jotka tulivat vaihdosta sisään pelasivat erinomaisesti, kertoo Nuccio.
Gnistanin osalta kausi jatkuu ensi viikon lauantaina, kun joukkue kohtaa Busmo Winter Cupin ensimmäisessä ottelussa FC Kiffenin. Vantaan Peakfin Arenalla pelattava kamppailu alkaa klo 14.00.
GrIFK – IF Gnistan 1-3 (0-2)
Maalit:
GrIFK: Tikkanen 84′
Gnistan: Akbar 24′, Ahonen 39′, Kibona 76′

Gnistanin kokoonpano: Hakala, Salmi(77′ Ambasciano), Hieta, Tiberi, Aaltonen, Tiihonen, Uusitalo(83′ Åström), Ahonen(67′ Kibona), Faal, Akbar, Mustonen(81′ Mihailov).

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.