Jesse Ahonen jatkaa Gnistanissa

Kuva: Arto Alho

IF Gnistan ja Jesse Ahonen ovat solmineet ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen.
Gnistanin ensi kauden joukkueen rakentuminen jatkuu vauhdilla ja tuoreimpana nimenä sopimuspelaajien joukkoon liittyy 26-vuotias Jesse Ahonen. Parhaiten keskikentän laidalla viihtyvä Ahonen palasi kuluvan vuoden heinäkuussa pelikentille pitkän polvivamman jäljiltä pelaten seitsemän ottelua Gnistanin riveissä Kakkosen A-lohkossa. Pelaamissaan otteluissa mies viimeisteli yhden osuman. Ahonen omaa kokemusta myös pääsarjatasolta, sillä hän on pelannut uransa aikana 17 ottelua Veikkausliigassa. Ykkösessä laituri on esiintynyt 71 ottelun verran.
Ahonen kertoo, että päätös jatkaa Gnistanissa oli lopulta luonteva valinta.
– Vaikean loukkaantumisen jälkeen oli todella mukavaa päästä taas pelaamaan, joten päätös jatkaa oli lopulta melko helppo. Henkilökohtaisesti pelaamaan pääseminen oli minulle todella iso juttu, mutta silti kaudesta jäi paljon hampaankoloon. Omassa tekemisessä jäi paljon parannettavaa, mutta samalla tiedostan, että ehjän treenikauden jälkeen minulla on vielä paljon annettavaa Gnistanille, kommentoi Ahonen.
Ahonen siirtyi talvella 2017 Gnistanin riveihin, mutta kausi katkesi talvikaudella syntyneeseen polvivammaan. Tämän jälkeen mies on kuntouttanut itseään Gnistanin mukana ja palasi lopulta kentille seuran pelipaidassa.
– Gnistanissa pidetään pelaajista todella hyvää huolta. Haluan kiittää koko seuraa avusta sekä luottamuksesta, jonka johdosta pääsin lopulta tekemään paluun pelikentille. Gnistanissa tehdään tällä hetkellä asiat hyvällä tasolla ja taustoista löytyy paljon ihmisiä, jotka haluavat viedä seuraan eteenpäin, päättää Ahonen.
IF Gnistanin sopimustilanne 3.12.2018:
Aatu Hakala
Aleksi Ahonen
Salifu Senghore
Vili Tuittu
Glodson Luis
Tommaso Conti
Onni Tiihonen
Elias Lappalainen
Gullit Zolameso
Cherif Ndiaye
Touko Laakkonen
Jesse Ahonen
Gnistanin kausikortit ovat myynnissä tarjoushinnoin vielä tämän viikon ajan. Hyödynnä tarjous ja osta kausikortti ensi kaudelle tästä!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.