Touko Laakkonen IF Gnistaniin


IF Gnistan ja 21-vuotias Touko Laakkonen ovat allekirjoittaneet ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen.

Parhaiten topparina viihtyvä Laakkonen siirtyy Gnistanin riveihin Pallokerho Keski-Uusimaasta, jossa mies pelasi viime kaudella 15 ottelua tehden niissä kaksi maalia. Toinen maaleista syntyi Gnistania vastaan pelatussa ottelussa. Laakkonen debytoi Kakkosessa kaudella 2013 Käpylän Pallon paidassa. Kolmen mustapaidoissa vietetyn kauden jälkeen Laakkonen siirtyi Klubi-04:n riveihin, josta tie vei Keravalle.
Nuori puolustaja aloitti kauden 2017 PKKU:n riveissä, mutta siirtyi kesken kesän Yhdysvaltojen yliopistosarjoihin, josta hän palasi keravalaisten paitaan kesken päättyneen kauden. Kakkosessa toppari on pelannut uransa aikana yhteensä 58 ottelua, joissa maaleja on syntynyt neljä kappaletta. Laakkonen omaa myös kokemusta alle 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueista yhteensä kuuden ottelun verran.
Laakkonen on iloinen sopimuksen syntymisestä ja kertoo saaneensa hyvän kuvan uudesta seurastaan.
– Hieno fiilis sopimuksesta! Gnistan on hyvin hoidettu seura, jonka ympärillä on tällä hetkellä hyvä pöhinä päällä. Yhteydenoton tultua minun ei tarvinnut kauaa miettiä päätöstä, kommentoi Laakkonen.
IF Gnistanin sopimustilanne 29.11.2018:
Aatu Hakala
Aleksi Ahonen
Salifu Senghore
Vili Tuittu
Glodson Luis
Tommaso Conti
Onni Tiihonen
Elias Lappalainen
Gullit Zolameso
Cherif Ndiaye
Touko Laakkonen
Gnistanin kausikortit ovat myynnissä tarjoushinnoin 9. joulukuuta asti. Hyödynnä tarjous ja osta kausikortti ensi kaudelle tästä!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.