Maajoukkuetauko pian ohi – lauantaina MYPAn vieraaksi

Kuva: Arto Alho

Gnistan jatkaa otteluitaan Kakkosen A-lohkossa lauantaina, kun joukkue matkaa MYPAn vieraaksi Anjalankoskelle.

Muutaman viikon mittainen tauko otteluista päättyy kuluvan viikon lauantaina Gnistanin matkatessa MYPAn vieraaksi Anjalankoskelle. Gnistan sai alkuviikosta huonoja uutisia, kun Urheilun oikeusturvalautakunta hylkäsi seuran valituksen koskien toukokuussa pelattua Kissat -ottelua. Tämän johdosta oulunkyläläiset menettivät kolme sarjapistettä ja valahtivat sarjataulukossa viidennelle sijalle. Otteluita on kuitenkin vielä kolme pelaamatta ja ero sarjakärki Järvenpään Palloseuraan on vain kaksi pistettä, joten Gnistanilla on kaikki mahdollisuudet lohkovoittoon asti.

Puolustaja Jani Kaukomaa lähtee hyvillä fiiliksillä kohti kauden ratkaisupelejä pienen tauon jälkeen.

– Tauko on kieltämättä tehnyt hyvää. Fiilis on todella jännittynyt, sillä kuusi joukkuetta on mukana todella tiukassa nousutaistossa. Valitettavasti menetimme kolme pistettä ja homma ei ole enää omissa käsissä, mutta nyt paineet ovat muilla joukkueilla ja viimeistään viimeisellä kierroksella kirimme kärkisijan takaisin, kertoo Kaukomaa.

Sarjatauon aikana Gnistan on harjoitellut normaalisti ja keskittyminen on ollut loppukauden peleissä.

– Tässä vaiheessa kautta on turha lähteä tekemään mitään mullistavaa ja treeneissä on käyty läpi tuttuja juttuja. Loppuviikon harjoituksissa käymme läpi lauantain vastustajaan liittyviä asioita, jatkaa Kaukomaa.

Gnistanin ja MYPAn välinen ottelu alkaa lauantaina klo 17.00 Anjalankosken jalkapallostadionilla.

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.