Matsipäivän haastattelussa Onni Tiihonen – "Uskon pisteiden jäävän Oulunkylään"

Kuva: Marko Pennanen

Gnistan kohtaa tänään JIPPOn Mustapekka Areenalla kello 17.00 alkavassa ottelussa. Matsipäivän haastattelussa hiljattain 18-vuotta täyttäneen keskikenttäpelaaja Onni Tiihosen mietteitä. Ennakkoliput otteluun myy ZupTicket.
Olet kellottanut tällä kaudella Gnistanin kenttäpelaajista toiseksi eniten peliminuutteja. Miltä vastuu on tuntunut ja onko sen määrä yllättänyt?
Kieltämättä peliajan määrä on yllättänyt positiivisesti, sillä en olisi talvella uskonut, että tässä vaiheessa kautta olen saanut peliminuutteja näin paljon. Luonnollisesti vastuu on tuntunut hyvältä ja on ollut todella kivaa päästä pelaamaan paljon.
Kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa Gnistan oli vahvempi maalein 1-2. Millainen kuva JIPPOsta jäi tuon ottelun perusteella?
Tuo Joensuussa pelattu ottelu oli melkoista taistelua alusta alkaen molempien joukkueiden osalta ja JIPPO laittoi meidät ajoittain tiukille. Jos ennusmerkit pitävät yhtään paikkaansa, niin tänään vastaan asettuu joukkue, joka on täynnä voitontahtoa eikä tule päästämään meitä helpolla.
Gnistan palasi voittokantaan viime kierroksella LPS:n kustannuksella. Millä eväin voitto irtoaa myös tänään?
Lähdetään pelaamaan omaa peliä kurinalaisesti alusta alkaen sekä pidetään tempo korkealla läpi ottelun. Uskon vahvasti, että tällä reseptillä pisteet jäävät Oulunkylään.
Vielä ehdit ostamaan edullisen lippupaketin elokuun kotiotteluihin. Paketin hinta vain 15 euroa ZupTicketistä.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.