Faraz Ahadi ja Cherif Ndiaye Gnistanin riveihin – Eero Forsen lainalle Kiffeniin


IF Gnistan on tehnyt loppukauden mittaiset pelaajasopimukset keskikenttäpelaaja Faraz Ahadin sekä keskuspuolustaja Cherif Ndiaye’n kanssa. Hyökkääjä Eero Forsen viettää puolestaan kauden lopun lainalla FC Kiffenissä.
22-vuotias Ahadi siirtyy Gnistaniin samalla sarjatasolla pelaavasta BK-46:sta, jossa mies ehti pelata kuluvan kauden aikana kymmenen ottelua. Viime vuonna keskikenttäpelaaja aloitti kautensa Ykkösessä pelanneen Grankulla IFK:n riveissä, mutta siirtyi elokuussa KTP:n riveihin. Nuoresta iästään huolimatta Ahadi on melko kokenut pelaaja, sillä keskikenttäpelaaja on ehtinyt pelata 17 ottelua Ykkösessä sekä 60 ottelua Kakkosessa.

– Fiilis sopimuksesta sekä joukkueesta on erinomainen. Gnistanin tavoitteena on paikka nousukarsinnoissa ja haluan omalla panoksellani auttaa joukkuetta, jotta yllämme tavoitteeseen. Viime kaudella siirtyessäni Kotkaan tilanne oli tavoitteen puolesta samanlainen ja pääsimme nousukarsintoihin saakka, mutta valitettavasti tuolloin kausi päättyi pettymykseen. Tällä kaudella haluan poistua nousukarsinnoista voittajana, kommentoi Ahadi.
Ndiaye on 27-vuotias senegalilainen toppari, joka aloitti kuluvan kauden Ahadin tavoin Kakkosen B-lohkossa pelaavassa BK-46:ssa. Pelattuja otteluita karjaalaisjoukkueessa miehelle kertyi neljä kappaletta ennen sopimuksen purkamista. Viime kaudella puolustaja edusti Käpylän Palloa sekä lappeenrantalaista PEPOa.

– Olen iloinen sopimuksesta ja odotan kovasti debyyttiäni Gnistan-paidassa. Joukkue on minulle osittain tuttu, sillä muutaman pelaajan kanssa olen pelannut samassa joukkueessa sekä nähnyt Gnistanin pelejä tämän kauden, kommentoi Ndiaye.
Gnistan-hyökkääjä Eero Forsen siirtyy loppukauden mittaisella lainasopimuksella Kakkosen B-lohkossa pelaavan FC Kiffenin riveihin.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.