Matsipäivän haastattelussa kapteeni Niko Tirkkonen: – "Kannattaa tulla nauttimaan futiksesta!"


Gnistan saa tänään vieraaksi Pallokerho Keski-Uusimaan Mustapekka Areenalle kello 17.00 alkavassa ottelussa. Kapteeni Niko Tirkkonen palaa kokoonpanoon loukkaantumisen jäljiltä ja lähtee päivän kohtaamiseen odottavin fiiliksin.
Gnistan palaa tänään Mustapekka Areenalle, sillä edellisestä kotiottelusta on ehtinyt kulua jo kuukausi. Olet itsekin ollut kentiltä sivussa useamman viikon ajan loukkaantumisen takia. Millaisilla fiiliksillä lähdet kohti päivän ottelua?
Kieltämättä tunnelma on aika odottava, sillä loukkaantumisen takia jäi useampi ottelu välistä. Vierasvoitto Mikkelin Pallo-Kissoista tuli hyvään saumaan ja koko joukkueessa on ollut erinomainen fiilis viime aikoina, mikä on positiivista näin loppukauden tärkeiden otteluiden alla.
Gnistan ja PKKU kohtasivat ensimmäisen kerran tällä kaudella toukokuussa. Millaiseksi joukkueeksi kuvailisit päivän vastustajaa tuon ottelun perusteella?
PKKU on ikärakenteeltaan nuori joukkue, joka taistelee lujaa ja saapuu varmasti nälkäisenä Mustapekka Areenalle. Keravalaiset ovat olleet viime otteluissa hyvässä vireessä ja uskon, että saamme vieraaksi vaikean vastustajan.
Mitä terveisiä haluat lähettää Gnistan -yhteisölle ja miksi tänään kannattaa saapua Mustapekka Areenalle katsomaan ottelua?
Näin lomakauden keskellä kannattaa ottaa pieni huili mökkeilystä ja tulla nauttimaan futiksesta Oulunkylään. Sääennuste on ollut tämän viikon aikana parempikin, mutta onneksi meillä on katto sekä laadukas valikoima virkistysjuomia Mustapekka Areenalla!
Ennakkoliput kohtaamisen myy ZupTicket. Mustapekka Areenan Gnistan Bar avaa ovensa tunti ennen ottelun alkua. Ota kaverit mukaan ja tule nauttimaan pelistä!

 

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.