Otteluennakko: Gnistan matkaa sunnuntaina MP:n vieraaksi

Kuva: Marko Pennanen

Gnistan jatkaa kauttaan sunnuntaina vierasottelulla Mikkelin Palloilijoita vastaan. Sarjakauden ensimmäisen puolikkaan viimeinen ottelu alkaa Mikkelin Urheilupuistossa kello 18.30.

Gnistan aloitti kautensa erinomaisesti marssien voitosta voittoon kauden viidessä ensimmäisessä ottelussa. Tämän jälkeen useista loukkaantumisista kärsineen Kipinän pistetahti on hiipunut, sillä viidestä edellisestä ottelusta joukkue on onnistunut nappaamaan vain viisi pistettä. Edellisellä kierroksella Gnistan tasasi pisteet FC Vaajakosken kanssa Oulunkylässä pelatussa kohtaamisessa. Ottelu oli pitkään kotijoukkueen hallussa, mutta vieraat nousivat lopussa tasoihin rangaistuspotkumaalilla.

Mikkelin Palloilijat omaa pitkät juuret suomalaisilla jalkapallokentillä. Vuonna 1929 perustettu seura on pelannut historiansa aikana useita kausia maamme korkeimmalla sarjatasolla ja sen palkintokaapista löytyy yhteensä neljä SM-mitalia sekä kaksi Suomen Cupin voittoa. MP on myös pelannut historiansa aikana useita kertoja eurokentillä, jossa mikkeliläiset ovat kohdanneet FC Kööpenhaminan sekä Spartak Moskovan kaltaisia suurseuroja. 2000-luvun perinteikäs seura on viettänyt pääosin Kakkosessa muutamaa Ykkösen visiittiä lukuunottamatta. Edellisen kerran MP pelasi Ykkösestä kaudella 2015 “kabinettinousun” myötä, mutta joukkue jäi sarjassa toiseksi viimeiseksi ja putosi kauden päätteeksi takaisin Kakkoseen.

MP:n päävalmentajana toimii 37-vuotias Janne Wilkman, joka aloitti tehtävässään viime talvena. Seuran entinen pelaaja on toiminut aiemmin MP:ssä päävalmentajana kausina 2010-2011 ennen siirtymistään englantilaisen Aston Villan pelaajatarkkailijaksi.

MP:n pelaajistosta löytyy useampi mielenkiintoinen nimi Kakkosen tasolle. Kokeneempaa kaartia edustavat Miikka Oinonen sekä brasilialainen toppari Ozeias Graciano, jotka omaavat monen vuoden kokemuksen Suomen kentiltä. Torjuntantavastuuta joukkueen maalilla kantaa kamerunilainen Sammy Ndjock, joka on pelannut alkukauden kaikissa kymmenessä ottelussa. Puolustuslinjan rungon muodostavat isokokoiset Graciano sekä Vincent Bikana, joka siirtyi täksi kaudeksi MP:n riveihin. Sinipaitojen parhaat maalintekijät alkukauden aikana ovat olleet neljästi osunut Oinonen sekä brasilialainen keskikenttäpelaaja Lucas dos Santos Oliviera, joka on heiluttanut vastustajan verkkoa kuuden maalin verran.

Mikkeliläiset aloittivat kautensa melko heikosti, sillä joukkue onnistui saalistamaan seitsemästä ensimmäisestä ottelusta vain kahdeksan pistettä. Ennen kauden alkua lohkon kärkitaisteluun povailtu ryhmä on kuitenkin piristynyt huomattavasti viime aikoina, sillä MP on voittanut kolme edellistä otteluaan maalierolla 11-4. Sunnuntain otteluun lähdettäessä sinipaidat majailevat A-lohkon neljännellä sijalle kolmen pisteen päässä Gnistanista.

Gnistanin terveystilanne ottelun alla ei ole ihanteellinen, sillä sivussa ovat Arttu Heikka, Elias Lappalainen, Antti Uusitalo, Niko Tirkkonen, Teimuraz Apriamashvili sekä Jesse Ahonen.

Oulunkyläläisten valmistautuminen otteluun on sujunut hyvin ja joukkue on päässyt harjoittelemaan läpi viikon luonnonnurmella.

– Meillä on hyvä treeniviikko alla, sillä joukkueessa vallitsee positiivinen fiilis ja harjoitukset nurmella ovat auttaneet valmistautumista otteluun. Loukkaantumisten takia mukaan Mikkeliin lähtee muutama nuorempi pelaaja, mutta nämä ovat hyviä mahdollisuuksia heille, kertoo päävalmentaja Roberto Nuccio.

Kategoria(t): Ennakot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.