Otteluennakko: Gnistan – PEPO


Gnistan saa lauantaina vieraita Lappeenrannasta, kun joukkue kohtaa PEPOn Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa. Talin hallissa pelattava ottelu alkaa kello 16.00 ja matsiliput ennakkoon myy ZupTicket.

Lauantaina vastaan asettuva PEPO kuului viime kaudella Kakkosessa oman lohkonsa kärkijoukkueisiin ja lappeenrantalaiset taistelivat viimeiselle kierrokselle saakka paikasta nousukarsinnoissa. PEPOn epäonneksi unelma karsintaotteluista jäi haaveksi, mutta tästä huolimatta PEPOn viime kausien esitykset ovat antanut viitteitä lappeenrantalaisen edustusjalkapallon noususuhdanteesta.

Myös tulevaksi kaudeksi PEPO on kasannut mielenkiintoisen joukkueen, joka tulee luultavimmin taistelemaan sarjataulukon kärkisijoista. Talven aikana koetut pelaajamenetykset on onnistuttu lähtökohtaisesti paikkaamaan Kakkosen tasolle kovilla nimillä, joista mainittakoon mm. Kultsusta saapunut keskikenttäpelaaja Jonathan Dunyin sekä viime BK-46:ta edustanut toppari Alieu Ceesay. Myös Veikkausliigakokemusta on tarttunut PEPOn haaviin talven aikana, kun viime kaudella PS Kemiä edustanut hyökkääjä Edwin Salazar allekirjoitti pelaajasopimuksen PEPOn kanssa. Salazar on osoittanut jo tehokkuutensa talvikauden aikana, sillä hyökkääjä on vastannut lappeenrantalaisten molemmista maaleista Suomen Cupissa.
Gnistanin tavoin myös PEPO jahtaa lauantain ottelusta avausvoittoaan tämän vuoden Cupissa. Tähän mennessä lappeenrantalaiset ovat kohdanneet lohkon kaksi muuta helsinkiläisjoukkuetta kehnolla menestyksellä, sillä ottelut HIFK:ta ja HJK:ta vastaan ovat päättyneet 4-1 tappioon. Tulevalla kaudella samassa Kakkosen lohkossa pelaavat joukkueet lähtevät siis hakemaan avausvoittoaan ottelusta, jossa haetaan jo hieman asetelmia tulevaa kautta varten.
PEPO- ottelu on Gnistanille neljäs vuoden 2018 Suomen Cupissa. Tähän mennessä kilpailua Gnistania ovat vaivanneet useat poissaolot loukkaantumisista sekä joukkuetta kiusanneen flunssajaksosta johdosta, mutta valoa on kuitenkin näkyvissä, vaikka joukkueen terveystilanne ei ole vielä täysin ihanteellinen. Tällä hetkellä Eero Forsén on ainut varma poissaolija muutamien kysymysmerkkien lisäksi.
Päävalmentaja Roberto Nuccio odottaa ottelua innolla, mutta huomio myös realiteetit ottelun ympärillä.
” Erilaisista syistä johtuen meillä on ollut paljon poissaolijoita viime viikkojen aikana, joten tämä on luonnollisesti vaikuttanut joukkueena harjoittelemiseen sekä myös Cupissa pelattuihin otteluihin. Lähdemme totta kai voittamaan jokaista ottelua, mutta tässä vaiheessa kautta on tärkeätä kiinnittää huomiota myös siihen, että pelaamisemme on kunnossa Kakkosen alkaessa”, kommentoi Nuccio.
 

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.