Haastattelussa Arttu Heikka

Kuva: Mikko Mäkelä

IF Gnistan ja 18-vuotias laitalinkki Arttu Heikka allekirjoittivat tammikuussa vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Heikan ura Gnistanissa on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, sillä nuorukainen on saanut vastuuta mukavasti talven Cup-otteluissa sekä onnistunut myös kerran maalinteossa. Gnistanin mediatiimi pääsi jututtamaan miestä hieman tarkemmin.

Allekirjoitit tammikuussa Gnistanin kanssa tulevan kauden kattavan sopimuksen. Mitkä asiat vaikuttivat sopimuksen syntymiseen ja miten olet viihtynyt seurassa ensimmäisen kuukauden?
Keskustelut testijakson jälkeen valmennuksen kanssa saivat minut vakuuttuneeksi Gnistanin olevan juuri tähän hetkeen oikea joukkue minulle. Kakkosen kärkeen tähtäävä  tavoitteellinen joukkue oli houkutteleva vaihtoehto, josta ei voinut kieltäytyä. Joukkueen kasaus on vielä käynnissä, mutta joka viikko menemme mielestäni askeleita eteenpäin. Kokeneet pelaajamme ovat antaneet meille kaikille nuorille tukensa ja pelaaminen maistuu hyvältä joukkueen kanssa. Myös joukkueenjohto, valmennus sekä huolto ovat ottaneet meidät hyvin vastaan. Viihdyn erinomaisesti seurassa, jossa suhtaudutaan ammattimaisesti jokaiseen tapahtumaan.
Pelasit viime kaudella HIFK:ssa, jossa otteluita kertyi seuran kakkosjoukkueen sekä A-junioreiden riveissä. Miten kuvailisit viime kauden sujuneen henkilökohtaisella tasolla?
Kaksi viimeistä kautta HIFK:n A-junioreissa olivat antoisia. Ensimmäisellä kaudella lähdimme tavoittelemaan paikkaa SM-sarjassa onnistuen tavoitteessamme. Omalta osaltani kausi oli B-juniori ikäiselle lähinnä sisäänajoa vanhemman ikäluokan otteluihin. Myös toinen kausi HIFK:ssa oli antoisa, sillä ylsimme jälleen SM-sarjaan karsintojen kautta ja sain itse enemmän vastuuta. Lisäksi pelasimme Kolmosta samalla ryhmällä, jossa oli muutama ”HIFK-veteraani” mukana läpi kauden. Kausi päättyi nousujuhliin ja sain itse hyvin vastuuta, joten kauteen voi olla tyytyväinen. Kokemusta tuli ja uskon vahvistuneeni viime kauden aikana varsinkin henkisellä puolella. Olen nyt valmiimpi miesten peleihin, joissa taktiset asiat tulevat esiin enemmän kuin vauhdikkaissa junnupeleissä. Aika HIFK:ssa antoi minulle paljon ja kiitokset siitä koko seuralle.
Mitkä ovat henkilökohtaiset tavoitteesi tulevalla kaudella?
Tulevalta kaudelta odotan oppivani enemmän taktisia asioita sekä kehittyväni fyysisesti valmiimmaksi pelaajaksi miesten peleihin. Myös vastuu maistuisi hyvältä, jonka saavuttaakseni aion antaa kaikkeni. Tämän uskon antavan itselleni myös samalla onnistumisia ja sitä kautta itseluottamusta tekemiseen. Odotan, että joukkueena pelaamme erinomaista ja viihdyttävää futista. Jokaista peliä lähdemme varmasti voittamaan ja siihen itse uskon myös pystyväni vaikuttamaan.
Kakkosen alkuun on vielä muutama kuukausi aikaa ja joukkue ei ole vielä täysin valmis. Miten kuitenkin kuvailisit tulevan kauden runkoa ja mitkä ovat joukkueen vahvuudet?
Kakkosen alkuun on vielä useampi kuukausi ja joukkue kokonaisuudessaan alkaa muodostumaan vasta seuraavien kuukausien aikana. Hieman sairastelut ja poissaolot ovat tammikuun aikana vaivanneet, mutta viimeiset viikot ovat osoittaneet joukkueen menevän askelia eteenpäin, josta näyttönä hyvät peliesitykset. Runko on onneksi pysynyt viime kaudesta ennallaan ja tämä on meille luonnollisesti suuri etu, sillä joukkueesa on paljon pelaajia, jotka osoittivat viime kaudella tasonsa Ykkösessä. Joukkueen vahvuuksiin lasken tulevalle kaudella ehdottomasti kokemukset viime kaudelta Ykkösestä sekä valmennuksen taustoineen, jotka tekevät meidän pelaajien eteen paljon töitä päivittäin. Upeaa olla mukana ja toivotaan joukkueelle sekä kannattajille elämyksellistä kautta!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.