OPS ja Gnistan tasapeliin


Gnistan matkusti toisen kerran kahden viikon sisään Ouluun, jossa oli tällä kertaa vastassa OPS. Ottelu oli Kipinälle etukäteen tärkeä, sillä OPS on ennustettu olevan yksi kauden päävastustajista sarjataulukon alemmassa kastissa. Tällä kertaa Gnistan ei tehnyt turhaa reissua Ouluun, sillä niin piste- kuin maalisarakekin saatiin avattua 1-1 tuloksella vauhdikkaan ja viihdyttävän ottelun päätteeksi.

Gnistanin rivit olivat hieman harventuneet sitten Honka-ottelun, sillä Riku Selander kärsi pelikieltoaan, Patrick Aaltonen ja Valte Vuorela olivat joutuneet lasaretin puolelle ja Niko Tirkkonen oli sairauden takia sivussa. Eero Hyökyvirta oli HIFK:sta lainalla keskikentän keskustassa. Biran Jeng ja Dudu olivat toipuneet pelikuntoon aloittaen ottelun vaihtopenkiltä.
Ottelu alkoi Gnistanin kannalta huonoimmalla mahdollisella tavalla, sillä jo viiden minuutin jälkeen Andreas Strandvall joutui kaatamaan rangaistusalueelle murtautuneen OPSin hyökkääjän rangaistuspotkun arvoisesti. Thiago Trindade laukoi näyttävästi pilkun yläkulmaan, joten Kipinä joutui heti takaa-ajan asemaan. Jo ennen maalia pallonhallinta oli ollut OPS:n hallussa alusta lähtien Kipinän saatua ainoastaan muutamia pistohyökkäyksiä aikaiseksi.
Koko ensimmäinen puoliaika eteni lievästi sinipaitaisen OPS:n hallinnassa. Muutaman vaarallisen erikoistilanteen myötä Kollar sai venyä parhaimpaansa estääkseen lisätakaiskumaalien syntymisen.
Vaikeuksista huolimatta Gnistankin sai muutamia lupaavan näköisiä tilanteita aikaiseksi ja lopulta pelin tasoihin 29 peliminuutin jälkeen. Gullit Zolameso antoi kulman oikealta puolelta, Eero Forsén pääsi ensin yrittämään ja paluupallon puski verkkoon Jani Kaukomaa.
Puoliajan lopulla OPS loi yhden vaarallisen maalipaikan ja aivan puoliajan viime sekunneilla Kollar venyi vielä näyttävään sinipaitojen vapaapotkun torjuntaan.
Toisella puoliajalla tarjoiltiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Läpiajoja ja vastaiskupaikkoja oli tarjolla kummallekin joukkueelle, mutta Daniel Kollar ja Juhani Pennanen olivat maaleillaan valppaana.
Gnistan teki tuplavaihdon 62. minuutilla. Vielä puolikuntoinen Teemu Vaarakallio vaihdettiin Biran Jengiin ja Eero Forsén Duduun. Muutoksen myötä Aleksander Akbar siirtyi kärkeen ja Dudu tuli oikeaksi laitahyökkääjäksi.
Puoliajan parhaat maalipaikat nähtiin jakson lopulla. Ensin 80. peliminuutilla Gullit Zolameso syöteltiin läpiajoon, mutta OPS-maalivahti Pennanen esti vastaantulollaan ”Bumban” laukauksen.
Kolme minuuttia ennen täyttä aikaa oli Matias Juntusella puolestaan erinomainen mahdollisuus siirtää OPS johtoon, mutta Juntunen laukoi vastaiskun päätteeksi pallon ohi maalin avopaikasta.
Aivan viime hetkillä Gnistanille tarjoutui vielä ylivoimahyökkäyksiä epävarmasti toimineen kotijoukkueen virheiden seurauksena. Kipinän tilanteiden päättäminen oli kuitenkin huolimatonta eikä lupaavan näköiset tilanteet johtaneet voittomaaliin.
OPS – Gnistan 1-1 (1-1)
Maalit:
OPS: Trindade rp 5′
Gnistan: Kaukomaa 29′
Varoitukset:
OPS: Orishani 69′, Belov 90+2′
Gnistan: Koskinen 45+1′
Gnistanin kokoonpano:
Kollar
Vaarakallio (62′ Jeng)
Koskinen
Kaukomaa
Strandvall
Anyamele
Hyökyvirta
Heimonen
Akbar
Zolameso
Forsén (62′ Dudu)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.