Keskiviikkona vastassa FC Haka


Gnistan jatkaa avausvoiton metsästystä keskiviikkona kohtaamalla moninkertaisen veikkausliigan mestarijoukkue Valkeakosken Hakan. Ottelu on tärkeä molemmille, sillä sarjan alku on ollut haastava.

Vuonna 1934 perustettu Valkeakosken Haka on yksi Suomen menestyneimmistä jalkapalloseuroista viettäen vuodesta 1998 lähtien korkeimmalla sarjatasolla 15 kautta ennen kuin putosi syksyllä 2012 Ykköseen.
Tämän vuoksi Gnistanilta ja Hakan historiasta ei löydy kuin yksi keskinäinen kohtaaminen kevättalvelta 2013, jolloin harjoitusottelussa päädyttiin 1-1 tasatulokseen.
Gnistanin alkukausi on pitänyt sisällään kaksi matkaa Ouluun sekä haastavan kotiottelun Honkaa vastaan. Keltapaitojen yleisilme on ollut yritteliäs ja joukkue oli lähellä avata pistetilinsä jo ensimmäisessä ottelussa AC Oulua vastaan. Honkaa vastaan Kipinä jäi selkeästi ennakkosuosikin jalkoihin, mutta vauhdikkaasta OPS-kohtaamisesta olisi paremmalla viimeistelyllä voinut olla tuliaisina täysi pistepotti.
Gnistan saa riveihinsä takaisin pelikieltonsa kärsineen Riku Selanderin sekä lauantaina sairastelleen Niko Tirkkosen. Lauantain pelissä sormensa loukanneen Dudun pelaaminen on epävarmaa. Sen sijaan Patrick Aaltonen, Valte Vuorela ja Teemu Pastila ovat varmasti sivussa kokoonpanosta.
Tämä ottelu pelataan vielä evakossa Telia 5G-stadionilla Oulunkylän urheilupuistossa meneillään olevan kenttäremontin vuoksi.
Hakan alkukausi on ollut Gnistanin tavoin haastava, sillä valkeakoskelaiset ovat joutuneet nöyrtymään sarjan kärkeen povatuille Hongalle ja AC Oululle kertaalleen, kunnes valkomustapaidat saivat voittotilinsä auki EIF:ä vastaan kotonaan.
Gnistanin kannalta huolestuttava seikka on, että maalipörssin kärkipaikoille laajalti ennustettu Kalle Multanen sai EIF-ottelunsa maalihanansa auki kahdella osumalla, joten keltapaitojen tulee olla tarkkana Haka-kärjen kanssa keskiviikkona.
Ottelu pelataan Töölön Telia 5G-stadionilla (ent. Sonera Stadion) kello 18:30 alkaen. Tule paikalle kannustamaan Gnistan voittoon!
Osta liput ennakkoon täältä!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.