Kausi käyntiin tappiolla


Gnistan potkaisi Ykkösen sarjakauden käyntiin Raatin stadionilla lauantaina AC Oulua vastaan. Huonokuntoisella kentällä pelattu ottelu ei suuria jalkapalloilullisia hienouksia tarjonnut. Yksi AC Oulun tekemä osuma riitti tällä kertaa ja näin ollen Kipinän sarjakausi alkoi mollivoittoisesti.

Lähtökohdat olivat Gnistanin kannalta haastavat sillä ottelua edeltäneellä viikolla hyökkäyspään nelikko Aleksander Akbar, Teemu Pastila, Dudu ja Gullit Zolameso liittyivät jo entuudestaan pitkään Kipinän loukkaantuneiden listaan. Sen sijaan pitkään sivussa olleet Valte Vuorela ja Teemu Vaarakallio oltiin saatu mukaan kokoonpanoon, mutta kaksikko istui vaihdossa täydet 90 minuuttia. Oulussa odotti lisäksi huonokuntoinen kenttä luoden myös omat haasteensa pelilliselle onnistumiselle.
Ottelun ensimmäinen nelivitonen oli tapahtumaköyhää peliä pallon viihtyessä enemmän ilmassa kuin nurmen pinnalla kentän kunnosta johtuen. Illan ainokainen osuma syntyikin kuvaavasti kulmapotkusta 22. peliminuutilla. Kipinän puolustus ei onnistunut puskemaan Jere Aallikon kulmapotkua väljemmille vesille ja taustalta hiipinyt toppari Eero-Matti Auvinen puski pallon verkkoon. Gnistanin vähäisiksi jääneet, puolittaiset maalipaikat syntyivät erikoistilanteiden kautta keskityspalloista, mutta Johannes Wentin oli AC Oulun maalilla erehtymätön.
Toisella puoliajalla pelin kuva ei juurikaan muuttunut, mutta nyt Kipinäkin sai luotua enemmän säpinää Wentinin vartioimalle maalille. Eero Forsén ja Karim Jouini pääsivät kertaalleen puskemaan rangaistusboxin sisältä, mutta puskuissa ei ollut riittävästi terävyyttä mukana eikä kohdistus ollut kunnossa, joten nämä tilanteet päättyivät tuloksettomina.
Gnistan vaihtoi lisää hyökkäysvoimaa kentälle Karim Zinen tullessa kärkeen Eero Forsénin tueksi. Toppari Tuukka Andberg teki tilaa Zinelle, joten samalla Gnistan siirtyi lisäksi neljän miehen puolustuslinjaan.
Oman värinsä peliin toi AC Oulun Petteri Pietolan ottama ulosajo kahden keltaisen kortin seurauksena. Pietola katseli punaista 71. peliminuutilla, joten Gnistanilla oli noin 20 minuuttia aikaa hakea tasoitusta miesylivoimalla.
Miesylivoimalla Kipinä yritti vielä hakea puhtia hyökkäyspeliinsä vaihtamalla Kelechi Anyamelen vasemmaksi laitalinkiksi Karim Jouinin tilalle sekä nostamalla Niko Tirkkosen kolmanneksi hyökkääjäksi. Näistä muutoksista huolimatta keltapaitojen loppukiri jäi vaisuksi. Keskityksissä ei ollut enää riittävää tarkkuutta ja kotijoukkueen puolustajilla oli helppo työ tehdä Kipinä vaarattomaksi.
Lähimpänä maalia oli AC Oulun Titi Essomba, joka kokeilemaan pallon sijoittamista puolityhjään maaliin Kollarin nyrkkeiltyä keskityspallon suoraan Essomballe.
Lauantain esitys antoi joukkueelle kyllä paljon uskoa kauteen. Nähtiin, että sarjan kärkeen veikattu AC Oulu saatiin alakynteen. Harmi että yksi meni omiin, totesi manageri Antti Uusitalo.
Aloituskokoonpano:

Kooste:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.