Gnistan kaatoi Kultsun yliajan osumalla

Gnistan päätti sarjakauden ensimmäisen puolikkaansa voitokkaasti, kun keltapaidat löivät hyväkuntoisella luonnonnurmella pelatussa ottelussa Kultsun 0-1. Tasaista vääntöä oli seuraamassa Joutsenon viihtyisällä keskuskentällä 250 katsojaa.

Kahden viikon tauko ei ollut juurikaan tuonut helpotusta Kipinän loukkaantumishuoliin. Koko alkukauden loukkaantumisesta toipunut Jonne Innala oli palannut kokoonpanoon, HIFK:sta oli mukana lainapelaaja Daniel Rantanen.
Ottelun ensimmäinen vartti mentiin lievästi Gnistanin merkeissä. Keltapaidat hallitsivat palloa ja saivat luotua muutaman lupaavan näköisen tilanteen Kultsun maalille. Jonas Nyholmin antamat vaparit olivat tutun vaarallisia, lisäksi nopea Mikko Jalkanen pääsi vasemmalla laidalla kerran testaamaan Saku Pesosen kykyjä maalillaan.
Hiljalleen ottelu kääntyi Kultsun hienoiseen hallintaan. Erityisesti kotijoukkueen liukkaat hyökkääjät aiheuttivat jatkuvasti ongelmia Gnistan puolustukselle. Kärkipelaaja Akil De Freitas pääsi kerran yrittämään Ville Saikkosen yllättämistä muutaman metrin päästä, mutta heikko viimeistely päättyi ohilaukaukseen.
Gnistan joutui vaihtamaan jalkaansa loukanneen Teemu Pastilan Kristian Heinolaiseen jo 21 minuutin kohdalla. Vaihdon myötä pelin oikeana laitalinkkinä aloittanut Mauricio Hopsu siirtyi kärkeen.
Kultsu hallitsi toisen puoliajan ensimmäistä 20 peliminuuttia selvästi. Gnistanilla oli vaikeuksia oman syöttöpelinsä kanssa, siinä missä kotijoukkue vyörytti lukuisia vaarallisen näköisiä hyökkäyksiä.
Maalillaan varmoin ottein esiintynyt Saikkonen ja kotijoukkueen heikko viimeistely pitivät lukemat tasalukemissa. Kerran hyvin sijoittunut Kelechi Anyamele putsasi pallon maalin edestä väljemmille vesille Kultsun vauhdikkaan ylivoimahyökkäyksen päätteeksi.
Gnistan pyrki kehittämään pelinrakenteluaan vaihtamalla enemmän rikkovan keskikenttäpelaajan Jonas Nyholmin luovempaan Santtu Toiviaiseen.
Hiljalleen Gnistan alkoikin saada syöttöpeliään toimimaan ja sitä kautta otetta pelistä. Viimeisen vartin Gnistan hallitsi suurimman osan ajasta palloa, osui kerran ylärimaan Saku Pesosen haparoidessa ja kulma- ja vapaapotkutilastot menivät selkeästi Kipinälle.
Palkinto hallinnasta seurasi yliajalla, kun Santtu Toiviainen osoitti mainiota pelisilmäänsä kuljettaen pallon punapaitojen epävarman puolustuksen selustaan ja vapautti Andreas Strandvallin maalintekoon rangaistusalueelle.
Maali tuli kirjaimellisesti viimeisellä mahdollisella hetkellä, sillä välittömästi Kultsun aloituspotkun jälkeen tuomari vihelsi ottelun päättyneeksi. Jälleen kerran Kipinä oli nipistänyt kolme pinnaa vaikeista lähtökohdista huolimatta.
Kultsu – Gnistan 0-1 (0-0)
Maalit:
Kultsu: –
Gnistan: Strandvall 90+2′
Varoitukset:
Kultsu: De Freitas 64′, Nurkka 73′. Voutilainen 87′
Gnistan: Toiviainen 78′, Kaukomaa 90′
Gnistan: Saikkonen, Kabashi, Kouyaté, Kaukomaa, Anyamele, Rantanen, Nyholm (64′ Toiviainen), Hopsu, Jalkanen, Strandvall, Pastila (21′ Heinolainen)
Kooste:

Daniel Rantasen haastattelu:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.