Perjantaina kauden viimeinen kotiottelu

Perjantaina on edessä kauden viimeinen kotiottelu. Kakkospaikan sarjassa jo varmistanut Gnistan kohtaa putoamistaistelussa painivan FC Vaajakosken. Ottelu käynnistyy Fair Pay Areenalla klo 18:30.

Illan vierasjoukkue on tällä hetkellä lohkossa sijalla seitsemän, viisi pistettä edellä viimeisen suoran putoajan paikalla majailevaa PKKU:ta. Kun otteluita on pelaamatta kaksi, on kaikki vielä mahdollista Vaajakoskelle. Tällä kaudella lohkojen kolme viimeistä putoavat suoraan Kolmoseen ja huonoin lohko 7. tekee näillä joukkueille seuraa pistekeskiarvon perusteella. Vierasvoitto tänään varmistaisi Vaajakoskelle vähintään 7. sijan ja todennäköisesti myös paikan Kakkosessa pistekeskiarvon turvin.
Vaajakoskella panosta siis riittää. Gnistanilla tilanne on hieman toinen sillä kakkostila on ollut varmistettuna jo muutaman viikon. Kauden viimeiseen kotiotteluunsa Gnistan lähtee kuitenkin palkitsemaan kotiyleisöään, sekä pitämään yllä mainiota kotisaldoaan.
– Vain Honka on pystynyt hakemaan voiton Ogelista. Tätä hienoa saldoa lähdemme puolustamaan kauden viimeisessä kotipelissä. Vastustaja taistelee sarjapaikan puolesta, joten helpolla emme odotakkaan pisteitä saavamme. Pyrimme aktiiviseen peliin ja palkitsemaan kotiyleisön hyvällä esityksellä kauden päätteeksi, Gnistanin Mika Kokko kertoo.
Tervetuloa vielä viimeisen kerran tällä kaudella tsemppaamaan keltapaitoja Oulunkylään!
Gnistan vs FC Vaajakoski
Pe 25.9. klo 18:30
Fair Pay Areena

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.