Gnistanille kauden ensimmäinen tappio

Gnistan kohtasi maanantaina kotikentällään kauden 2015 ehdottoman ennakkosuosikin FC Hongan. Tapahtumaköyhän illan päätteeksi nimivahva vierasjoukkue poistui Fair Pay Areenalta 0-1 voitto taskussaan.

Gnistan lähti otteluun muuttuneella kokoonpanolla. Edellinen ottelu oli jälleen tuonut lisää loukkaantumisia ja vastaavasti Gnistan sai otteluun Honkaa vastaan niin paluumuuttajia kuin miehiä takaisin sairastuvalta.
Maalissa pelasi Ville Saikkonen. Puolustuslinjan muodostivat topparit Marko Koskinen ja Pauli Loukola sekä laitapuolustajat Astrit Kabashi ja Niko Tirkkonen. Keskikentän keskustassa olivat Antton Koskinen ja Valte Vuorela. Miro Kauti oli vasemmalla laidalla hyökkääjänä ja Janne Arolinna oikealla laidalla.
Marko Selin oli kymppipaikalla ja paluumuuttaja Nicolas Kivistö kärjessä. Gnistan sai sairastuvalta takaisin otteluun avauksessa olleet Saikkosen, Astrit Kabashin ja Marko Selinin sekä vaihtomiehenä koko pelin olleen Riku Oraksen. Vastaavasti Toni Takamäki ja Kron Rexhepi joutuivat lasaretin puolelle. Heidän lisäkseen loukkaantuneina ovat Alex Antikainen, Keaton Isaksson, Joonas Kauti ja Teemu Pastila. Marko Katainen on pois kokoonpanosta opiskelukiireiden takia. Alkukauden Someron Voiman riveissä lainalla ollut Samuel Woodward palasi Gnistanin miehistöön, mutta oli vaihtomiehenä koko ottelun.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasaista ja tapahtumaköyhää peliä. Pallonhallinta oli pääosin valkopaitaisella vierasjoukkueella. Kunnon maalipaikkoja ei kumpikaan saanut luotua. Puoliajan ainoaksi maalipaikaksi jäi John Weckströmin puolittainen läpiajo, jossa Ville Saikkonen torjui helposti epäonnistuneen laukauksen. Gnistan ei saanut laukauksia maalia kohti.
Gnistan sai hankittua muutaman vapaapotkun lupaavalta etäisyydeltä, mutta nekään eivät johtaneet maalipaikkoihin. Tauolle siirryttiin 0-0 lukemissa.
Gnistan suoritti tauolla ensimmäisen vaihtonsa, kun Nicolas Kivistö tuli vaihtoon ja hänet korvasi Kim Louhisto. Marko Selin siirtyi kärkeen Kivistön paikalle ja Louhisto tuli kymppipaikalle.
Toisella puoliajalla peli jatkui samoissa merkeissä. Honka piti palloa, mutta kunnon maalipaikkojen luominen oli hankalaa.
Ottelun ainoa maali syntyi 62 minuutilla. Joel Perovuo antoi ensin kulmapotkun oikealta, jonka Gnistan onnistui purkamaan. Pallo pelattiin uudelleen oikeaan laitaan Perovuolle, joka keskitti maalille. Pallo pomppi lopulta Antonio Inutilelle, joka siirsi pallon läheltä verkkoon.
Heti maalin jälkeen oli Hongalla loistava tilaisuus siirtyä kahden maalin johtoon. Hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle tulleelle Jaakko Hietikolle pelattiin loistopaikka oikean laidan kautta, mutta Hietikon laukaus rangaistusalueelta epäonnistui täysin, suuntautuen suoraan Saikkosen syliin.
Gnistan suoritti toisen vaihtonsa 85 minuutilla, kun Antti Uusitalo korvasi Antton Koskisen kentällä. Samalla muuttui kenttämuodostelma muotoon 4-3-3, jossa Uusitalo oli yksin keskikentän pohjala, Vuorela ja Louhisto ylempänä keskikentällä.
Janne Arolinna siirtyi hyökkääväksi vasemmaksi laitapakiksi ja Marko Selin siirrettiin Arolinnan paikalle laitahyökkääjäksi. Niko Tirkkonen pelasi loppupelin kärjessä.
Gnistan törmäsi kerta toisensa jälkeen vieraiden kivenkovaan puolustukseen, joten joukkue ei onnistunut luomaan kunnon maalipaikkoja toisellakaan puoliajalla.
Kun tuomari vihelsi ottelun päättyneeksi, loistivat valotaululla loppulukemat 0-1.
– Puolustettiin tänään tiiviisti ja kurialaisesti. Pidettiin Honka pois vaara-alueelta. Laukauksia meidän maaliamme kohti taisi olla 2-3, maalin lisäksi. Omaan hyökkäyspelaamiseen olisi tarvittu hiukan lisää rohkeutta ja ajoittain suoraviivaisuutta, summasi illan esityksen päävalmentaja Mikko Eskelinen.
– Tasapeli olisi ollut tänään maksimitulos meille, Eskelinen myöntää ja kääntää katseet jo tulevaan: – Nyt täytyy saada sairastupaa hiukan pienemmäksi, mutta perjantaina taas mennään. Pelitahti on kyllä ollut huikea, pelaajien kehittäminen on käytännössä mahdotonta. Onneksi perjantaiksi sairastupa edes vähän tyhjenee.
Ottelussa oli hienosti yleisöä, kaikkiaan 350. Gnistanin pelit jatkuvat perjantaina, kun Keltapaidat kohtaavat kotonaan Pallokerho Keski-Uusimaan. Ottelu alkaa Fair Pay Areenalla kello 18:30. Tule paikalle kannustamaan Gnistan jälleen voittojen tielle!
Gnistan-Honka 0-1
Maalit:
Gnistan: –
Honka: Inutile 62′
Varoitukset:
Gnistan: Tirkkonen 82′
Honka: –
Gnistan: Saikkonen, Kabashi, M. Koskinen, Loukola, Tirkkonen, A. Koskinen(85′ Uusitalo), Vuorela, M. Kauti, Arolinna, Selin, Kivistö (46′ Louhisto)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.