Gnistanilla lauantaina vastassa ESC

Gnistan kohtaa lauantai-illan lepakkovuorolla Talin hallissa tammisaarelaisen ESC:n. Ottelu käynnistyy klo 21.

Tammisaaressa juhlittiin viime kauden päätteeksi. EIF nousi Ykköseen ja ESC Kakkoseen. ESC oli Kolmosessa omaa luokkaansa ja nappasi paikan Kakkosessa häviämättä otteluakaan. Nyt edessä on kuitenkin astetta kovemmat haasteet.
ESC:n Peter Lindholm kertoo joukkueen muuttuneen paljon viime kaudesta.
– Meillä on joukkueessa tällä hetkellä pari amerikkalaista ja brasilialaista pelaajaa testissä. Runkokin on vaihtunut viime kaudesta. Meillä oli ajatuksena, että kaikki viime kauden pelaajat jatkaisivat, mutta heitä ei ole montaa jäljellä. Oli tarkoituksena, että hankimme 3-4 kovaa vahvistusta ja jatkamme samalla porukalla kun viime kaudella. Nyt meillä on myös melkein kokonaan uusi hallitus ja uusi valmentaja, Mike Keeney.
Gnistan jatkoi taivaltaan Suomen Cupissa viime sunnuntaina kaatamalla Kolmosessa pelaavan SexyPöxyt tiukkojen vaiheiden jälkeen 1-2. Keltapaitojen esitys oli voitosta huolimatta varsin vaatimaton ja mikäli jatkopaikka seuraavaltakin kierrokselta kiinnostaa, on tason noustava reippaasti.
Gnistanin päävalmentaja Mikko Eskelinen odottaa omiltaan lauantaina selvästi parempaa esitystä, kuin sunnuntain cup-ottelussa.
– Edellisestä pelistä jäi paljon parannettavaa, vaikka voitto irtosikin. G kannattajilta pitäisi melkein pyytää anteeksi, niin aneeminen esityksemme Pöxyjä vastaan oli. Kävimme joukkueen kanssa hyvän palaverin ja oppi on siitä otettu.
– Tuleva ottelu ESC:ta vastaan palvelee hyvin valmistautumista seuraavaan Suomen Cupin 5. kierroksen peliin BK-46:ta vastaan. Joukkueet ovat tyypillisiä Länsi-Uudenmaan seuroja, paljon ulkomaan apuja ja sitä kautta yksilötaitoa. Lauantai-illassa tulemme näkemään aggressiivisen ja nälkäisen Gnistanin, Eskelinen lupaa.
Gnistan vs ESC
La 21.3. klo 21:00
Talin halli

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.