Gnistan löi SexyPöxyt Suomen Cupissa

Gnistan eteni Suomen Cupissa 5. kierrokselle kaatamalla SexyPöxyt Laaksolahden tekonurmella sunnuntaina alkuillasta käydyssä ottelussa. Tiukasti hanttiin laittanut kotijoukkue joutui taipumaan lopulta 1-2 lukemin.
Puitteet olivat ihanteelliset ottelulle joukkueiden marssiessa kentälle. Aurinko helli Laaksolahden tekonurmea lämpötilan ollessa vuodenaikaan nähden korkeea +12.
SexyPöxyt hallitsi ensimmäistä puoliaikaa lievästi, muttei saanut luotua kuin puolittaisia maalipaikkoja. Kulmapotkuja sai mustapaitainen kotijoukkue luotua jaksolla selvästi enemmän kuin Gnistan.
Gnistan ei myöskään saanut rakenneltua puoliajalla kunnon maalipaikkoja, useimmiten keltapaitojen pelinrakentelu tyssäsi keskityspalloihin hyökkäysalueelle, jotka Pöxyt katkaisi kerta toisensa jälkeen.
Gnistanilla oli puoliajalla muutama vapaapotku lupaavalta etäisyydeltä, mutta nekään eivät tuottaneet tulosta. Puoliajalle siirryttiin 0-0 lukemissa.
Toisen puoliajan avausminuuteilla ensimmäistä kertaa tällä kaudella kokoonpanossa ollut Antti Uusitalo vaihdettiin toppariksi päänsä ennen puoliaikaa loukanneen Pauli Loukolan tilalle.
Gnistan teki toisen vaihtonsa 63 minuutilla, kun Marko Katainen korvasi Janne Arolinnan. Katainen siirtyi vasemman laitapakin tontille ja Riku Oras nousi vasemmaksi laitalinkiksi.
Puoliaikaa palloiltiin tapahtumaköyhissä merkeissä 20 minuuttia, kunnes Gnistan teki kaksi osumaa kahteen minuuttiin. Ensin Kron Rexhepi täräytti 25 metristä terävän kudin maaliin. Heti perään Astrit Kabashi keskitti oikealta pallon rangaistusalueelle Riku Oraksen jalkaan, joka sijoitti pallon oikeaan alanurkkaan.
Kun peliä oltiin pelattu n. 77 minuuttia Ville Saikkonen otti huolimattomasti pallon käsiinsä rangaistusalueella, kun Katainen oli ensin syöttänyt pallon hänelle. Seuraus oli sääntöjen mukainen epäsuora vapaapotku, josta Fatos Syla tykitti pallon muurin läpi verkkoon tuoden Pöxyt maalin päähän.
Loppuaika mentiin SexyPöxyjen luodessa kovaa painetta Gnistanin maalille. Kotijoukkue sai monta vapaapotkua vaaralliselta etäisyydeltä. Gnistanin peli meni puolestaan kavennusmaalista sekaisin, mutta Keltainen onnistui säilyttämään johtonsa loppuvihellykseen asti ja eteni näin Suomen Cupin seuraavalle kierrokselle.
Gnistan teki vielä 85 minuutilla kolmannen vaihtonsa, kun Oras tuli vasemmalta laidalta vaihtoon ja hänen tilalleen asteli Santtu Toiviainen. Toiviainen otti paikkansa oikeana laitalinkkinä ja Tirkkonen siirtyi vasempaan laitaan Oraksen paikalle.
Kauden ensimmäisen esiintymisensä keltapaidassa tehnyt Antti Uusitalo löysi joukkueen tekemisestä paljon parantamisen varaa.
– Talven huonoin peli meiltä. Ei tehty juuri lainkaan asioita, joista sovittiin. Erityisesti ensimmäinen puolisko oli umpisurkeaa. Moni pelaaja alitti oman tasonsa. Kaikki kunnia Pöxyille hyvästä taistelusta ja mielenkiinnolla jäädään odottamaan seuraavan cup-arvonnan tuloksia, ”Kyttä” kommentoi.
Gnistanin pelit jatkuvat 21.3. klo 21:00 Talin hallissa, jossa vastaan asettuu harjoitusottelussa ESC Tammisaaresta. Suomen Cupin 5. kierroksen arvonta suoritetaan maanantaina 16.3.
SexyPöxyt – IF Gnistan 1-2 (0-0)
Maalit:
SexyPöxyt: 78′
Gnistan: Rexhepi 65′, Oras 67′
Gnistan: Saikkonen, Kabashi, M. Koskinen, Loukola (46′ Uusitalo), Oras (85′ Toiviainen), Arolinna (63′ Katainen), Louhisto, A. Koskinen, Tirkkonen, Woodward, Rexhepi

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.