Gnistan kiri tasuriin

Kuningas Jalkapallon hienoimpiin asioihin kuuluu ehdottomasti sen arvaamattomuus. Tästä nähtiin taas esimerkki maanantaina, kun alkupelin täysin vailla aseita ollut Gnistan nousi kahden maalin takaa tasapeliin BK-46:sta vastaan.

Kolealla Fair Pay-areenalla pelattu ottelu alkoi lievästi vierasjoukkueen merkeissä. BK-46:n taitavat hyökkääjät juonivat avausjaksolla parhaat maalintekotilanteet, Gnistanin ainoaksi todelliseksi maalintekopaikaksi jäi Teemu Pastilan väkevä rynnistys vasemmalta laidalta noin puolen tunnin pelin jälkeen. Pastin laukaus lipui kuitenkin lievästi ohi takatolpan.
Puoliajan ainoa maali syntyi Daut Kuqin unelmalaukauksella noin 20 metristä. Laukaus painui tolpan kautta maaliin eikä jättänyt Atte Otroselle mitään mahdollisuuksia. Ikävä kyllä Gnistanin puolustajat Jesse Jaakkola ja Jani Lauretsalo olivat suuressa roolissa maalitilanteen syntymisessä. Jessen heikko syöttö ei tavoittanut ”Ässää” kunnolla ja pallo pomppi vastustajan jalkaan, joka rankaisi armotta.
Toisella puoliajalla näytti ensin siltä, ettei tauko ole tuonut mitään muutosta joukkueiden voimasuhteisiin. BK-46:n nopea ja taitava hyökkääjä Lucas Dos Santos oli alituisena riesana Gnisun puolustukselle.
Ottelun vanhettua 50 minuuttia Dos Santos ohitti jälleen oikealla laidalla Gnistanin puolustajan ja keskitti, ”Ässä” tavoitteli palloa refleksinomaisesti ilmasta kädellään ja käteen pallo myös osui. Linjatuomari liputti käsivirheen ja tuomari osoitti empimättä pallon pilkulle. Anssi Tamminen sijoitti kokemuksellaan pallon varmasti maaliin Otrosen aavistaessa väärään nurkkaan. Peli näytti ratkenneelta.
Gnistan näytti 70 minuuttia täysin aseettomalta laumalta, joka sortui pallon kanssa turhaan pikkunäppäryyksiin keskialueella. Hyökkäyksessä taitava Jean jäi liian yksinäiseksi yrittäjäksi vastustajan puolustajien keskellä.
”Reide” teki kuitenkin muutaman onnistuneen vaihdon, jotka omalta osaltaan olivat ratkaisevassa osassa pelin kääntyessä pikku hiljaa keltasinisten haltuun. Jesse Jaakkola vaihdettiin 60 minuutin kohdalla toiseen lainapelaajaan Nico Oreniukseen ja hetkeä myöhemmin Teemu Pastila sai tehdä tilaa debyyttinsä tehneelle Eero Forsénille. Näiden vaihtojen myötä kentälle tuli laidalle juoksuvoimaa sekä hyökkäykseen juonikkuutta.
Kipeästi kaivattu kavennusmaali syntyi 77 minuutilla Nicolas Kivistön toimesta. Kivistö pääsi puikkelehtimaan sopivien pallonpomppujen avustuksella BK:n puolustajien ohi laukaisupaikkaan ja sijoitti pallon läheltä hallitusti alanurkkaan.
Maali toi Kipinään uutta hehkua ja otettaan 0-2 maalin jälkeen höllännyt BK-46 oli vaikeuksissa. Ottelun 85. minuutilla Saarelainen vaihtoi Valte Vuorelan tilalle kentälle Faton Rukan. Vain hetkeä myöhemmin syntyi tasoitusmaali Gnistanin saatua vahvan prässin ansiosta kulmapotkun. Antton Koskinen tähtäsi potkunsa suoraan kohti maalia ja ”Ässä” Lauretsalo laittoi päänsä väliin. Tasoitusmaalin aikaansaama riemu Fair Pay Areenan hornankattilassa kuului varmasti Käpylään asti, sillä nyt oli kauden avauspiste enää muutaman minuutin päässä.
Gnistanilla oli vielä mahdollisuus napata kolme pistettäkin Ogeliin yliajalla, kun Jean Pedro Costa de Lima pääsi nopean hyökkäyksen päätteeksi ampumaan oikealta rangaistuspilkun tuntumasta. BK:n maalivahti Jäntti sai kuitenkin torjuttua brassin tulisen laukauksen ja lopullinen kliimaksi jäi kokematta.
Gnistanin apulaisvalmentaja Mika ”Billy” Kokko antoi ansaittua tunnustusta lopun noususta.
– Joukkueen peli kehittyy pikkuhiljaa eteenpäin. Erityisen hienoa oli nousu kahden maalin tappiosta tasoihin. Porukassa oleva hyvä joukkuehenki näkyi luottamisella omaan tekemiseen loppuun asti.
Gnistanilla on seuraavan kerran mahdollisuus lihottaa pistepussiaan ensi sunnuntaina, kun se matkustaa Töölön Sonera Stadionille Klubi-04:n vieraaksi.
Gnistan 2-2 BK-46
Maalit:
Gnistan: Kivistö 77′, Lauretsalo 86′
BK-46: Kuqi 17′, Tamminen 50′
Varoitukset:
Gnistan: Kivistö 45′, Lauretsalo 49′, Uusitalo 74′, Jussila 79′ Jean 89′
BK-46: –
Gnistan: Otronen, Kabashi, Jaakkola (Orenius 60′), Uusitalo, Lauretsalo, Jussila, Koskinen, Vuorela (Ruka 86′), Kivistö, Pastila (Forsén 66′), Jean

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.