Mustosen maalit liikaa Klubille

Gnistan vei perjantai-illan Kakkosen kamppailussa täydet pisteet Klubi 04:ltä 0-2 lukemin. Molemmista osumista vastasi Etelälohkon maalipörssiä johtava Tuomas Mustonen.

Eduardo Rodriguez ja Pauli Kuusijärvi palasivat Gnistanin avaukseen kärsittyään pelikieltonsa. Joonas Kauti aloitti ensimmäistä kertaa paluunsa jälkeen oikealla laidalla ja Teemu Pastila nousi avaukseen Mustosen kärkipariksi. Maalille asteli pitkästä aikaa Atte Otronen.
Klubilla oli ottelun alussa hyvä tilanne siirtyä johtoon, kun Gnistanin puolustus ei onnistunut heti siivoamaan kulmapotkua. Otronen onnistui kuitenkin torjumaan läheltä tulleen yrityksen ja keltapaidat selvisivät säikähdyksellä.
Toisessakin päässä maaliin oli ensimmäisen 20 minuutin aikana pari paikkaa. Heti Klubin ensimmäisen tilanteen jälkeen Joonas Kauti pääsi puolittain läpi, mutta ajautui hieman vaikeaan kulmaan ja veto jäi heikoksi. Vartin kohdalla Antton Koskisen sivuvaparia jatkamaan kurottanut Biran Jeng ohjasi takatolpalta ohi maalin.
Gnistanin ensimmäinen osuma upposi lopulta 26 minuutilla. Klubi 04 ei onnistunut purkamaan Pauli Kuusijärven pitkää avausta ja pallo päätyi boksissa Mustoselle. ”Mude” käytti tilanteen hyväkseen ja iski kauden yhdeksännen maalinsa Kakkosessa.
Tappiolle jäätyään Klubi kiristi prässiään ja Gnistanilla oli vaikeuksia pitää palloa muutamaa syöttöä pidempään. Puolustus oli usein pakotettu pitkiin avauksiin, jotka sinivalkoiset selvittivät varmasti. Muutamasta vaarallisesta tilanteesta huolimatta kotijoukkue ei onnistunut iskemään tasoitusosumaa ja tauolle mentiin Gnistanin 0-1 johdossa.
Toiselle puoliajalle Keltaiset olivat jälleen saaneet oman pelinsä parempaan pakettiin. Heti tauon jälkeen Teemu Pastila pääsi iskemään Mustosen laukauksen irtopallon sisään, mutta linjamiehen lippu nousi paitsion merkiksi.
Hetkeä myöhemmin lippuja ei noussut, kun ”Mude” iski ottelun toisen osumansa. Suurimmat aplodit ansaitsi tilanteen järjestellyt Joonas Kauti, joka spurttasi Klubin vasemman pakin ohi pitkään palloon ja antoi tarkan keskityksen maalin edustalle. Paikalla oli Mustonen, joka laukoi kamppailun viimeiseksi jääneen 0-2 osuman lähietäisyydeltä.
Molemmilla oli muutamia paikkoja iskeä lisämaaleja, mutta Gnistan piti ottelun hallussaan, eikä edes kentälle vaihdettu ikitaistelija Aki Riihilahti pystynyt auttamaan kotijoukkuetta Gnistan-puolustuksen murtamisessa. Lähimmäksi Klubi pääsi 60 minuutilla kovasta vapaapotkusta, jonka Otronen torjui yli maalin.
Gnistan-luotsi Erkka V. Lehtolaa neljäs nollapeli putkeen ja täydet pisteet mielyttivät.
– Voitto, neljäs peräkkäinen nollapeli ja hyvä taisteluilme lämmittävät eniten. Omaan pallolliseen peliin jäi toki parannettavaa, Lehtola summasi.
– Pelaajista kannattaa erikseen mainita kahden maalin mies Mude, keskikentällä läjän palloja voittanut Edu ja nopeuttaan väläytellyt Joonas.
– Tästä on hyvä jatkaa kohti isoa, tärkeää kahden pelin viikkoa, Lehtola sanoi viitaten ensi viikon SalPa ja EIF-otteluihin.
Klubi 04 0-2 FC Gnistan
Maalit:

Klubi 04: –
Gnistan: Mustonen 26′, 51′
Varoitukset:
Klubi 04: –
Gnistan: –
Gnistan: Otronen, Kabashi, Kuusijärvi, Jeng, Murto, Rodriguez, Koskinen, J.Kauti (Vesterinen 85′), Markkanen (Rantanen 79′), Pastila (Mwangi 68′), Mustonen

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.