PK-35/VJS 1-1 Gnistan

Lauantaina Gnistan kohtasi Myyrmäen ISS Stadionilla Kakkosen itälohkon perää pitävän PK-35/VJS:n. Vauhdikkaan kamppailun päätteeksi pisteet tasattiin lukemin 1-1. Molemmat osumat syntyivät vierailijoiden toimesta. Mikko Huupposen oma maali vei PK-35:n johtoon ja Mikko Lönnströmin hieno volley tasoitti pelin juuri ennen taukoa.

Gnistan tuli otteluun hyvällä vauhdilla ja haki jatkuvasti juoksuja vantaalaisten puolustuslinjan taakse. Ensimmäinen läheltä piti tilanne kotijoukkueen maalilla nähtiin jo kahden minuutin pelin jälkeen, kun Kim Louhisto pääsi jatkamaan suoraan ilmasta rankkarialueelle pelattua palloa. PK-35:n maalia vartioinut Unisa Bangura ylsi juuri ja juuri nostamaan pallon yläriman yli.
PK-35 keskittyi lähinnä iskemään nopeasti vastaiskuista, kun taas valkoisissa vieraspaidoissaan pelannut Gnistan piti palloa. Vantaalaisten ensimmäinen vaarallinen tilanne saatiin aikaseksi 10 minuutin jälkeen. Oikealta laidalta pelattua hyökkäystä yritti päättää muutamakin kotijoukkueen pelaaja, mutta Gnistanin puolustus onnistui peittämään laukaukset.
Ottelun 33 minuutilla PK-35 siirtyi johtoon, mutta kotijoukkueen pelaajilla ei osumaan ollut osaa eikä arpaa. Topparina pelannut Jani Lauretsalo iski päänsä väliin PK:n avaukseen ja pallo tuli korkeassa kaaressa Gnistanin rankkarialueen rajalle, jossa ensimmäisenä palloon ehti Huupponen. Maalilla pelannut Atte Otronen näytti pyytävän palautusta Hupilta, mutta ryntäsi kuitenkin vastaan Hupin puskiessa pallon komeassa kaaressa maaliin yli Aten.
Tappiolle jäätyään Gnistan paransi entisestään peliään ja tilanteitakin saatiin aikaiseksi. 37 minuutin kohdalla koko ottelun erittäin pirteästi pelannutta Joonas Kautia rikottiin ja seuranneesta vapaapotkusta Lauretsalo pääsi puskemaan pallon ylärimaan. Ansaittu tasoitusmaali tuli lopulta minuutti ennen taukoa, kun kulmapotkun jälkitilanteessa pallo päätyi rankkarialueen sisällä Mikko Lönnströmille, joka otti pallon rinnallaan haltuun ja tykitti vihaisen volleyn aivan PK-35:n maalin vasempaan ylänurkkaan. Tyylikäs maali!
Toinen puoliaika mentiin melko pitkälti samalla kaavalla Gnistanin hallitessa pelitapahtumia ja PK:n iskiessä vastaan. Erityisesti vikkelä Samir Heroum aiheutti useampaan otteeseen ongelmia Gnistanin puolustukselle, mutta maalin asti kotijoukkuekkaan ei palloa saanut. Kellossa oli 71 minuuttia, kun Joonas Kauti riisti pallon keskialueella ja lähti vauhdilla kohti vantaalaisten maalia. Jo ensimmäisellä puoliajalla keltaisen arvoisesti rikkonut Riku Selander joutui repimään Kautin nurin ja ansaittu toinen keltainen passitti miehen kohti pukusuojaa.
Gnistan jatkoi pelin pyörittämistä ja paikkojakin olisi ollut ottelun ratkaisemiseen, mutta ruuti oli valitettavan märkää. Miesylivoimaa ja hallintaa ei saatu käytettyä hyödyksi ja tilanteet kuivuivat kerta toisensa jälkeen hätäisiin ja vaikeisiin palloihin. Näin siis lopputulokseksi 1-1. Kolmen ottelun tappioputki katkesi, mutta enemmänkin pisteitä olisi ollut ISS Stadionilta otettavissa. Sarjassa on kuitenkin vielä kaikki täysin auki ja perjantaina jahdataan taas täyttä pistepottia, kun KTP Kotkasta saapuu Ogeliin. Tervetuloa siis tsemppaamaan Keltaisia!
PK-35/VJS 1-1 Gnistan
Maalit:
PK-35/VJS: Oma maali 33′
Gnistan: Lönnström 44′
Varoitukset:
PK-35/VJS: Bangura 46′, Selander 48′ & 71′
Gnistan: J.Kauti 48′, Uusitalo 51′
Ulosajot:
PK-35/VJS: Selander 71′
Gnistan: Otronen, Huupponen, Lauretsalo, Lönnström, Murto, Rodriguez, Kuikka (Uusitalo 46′), Kauti, Spangar (Arolinna 70′), Louhisto (Sotka 88′), Mustonen

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.