Ennakko: Atlantis – Gnistan


Perjantaina Gnistan kohtaa Töölön Pallokentällä Atlantiksen kello 18.30 alkavassa Kakkosen taistossa. Joukkueet kohtasivat viimeksi vain kolme viikkoa sitten. Silloin Atlantis voitti 0-1 Fair Pay Areenalla, mutta Palloliitto muutti ottelun lopputuloksen Gnistanin 3-0 voitoksi Atlantiksen peluutettua pelikiellossa ollutta pelaajaa.

Gnistan katkaisi viime lauantaina jo viiteen otteluun venähtäneen voitottoman putkensa kaatamalla KTP:n lukemin 2-1. Lopputuloksen lisäksi myös peliesitys oli kokonaisuutena varsin hyvä. Gnistanin valmentaja Jani Honkavaara olikin tyytyväinen omiensa otteisiin.
”Olen todella tyytyväinen pitkästä aikaa tulleeseen kotivoittoon ja myös joukkueen pelaamiseen. Varsinkin toisen puoliajan alussa pelasimme hyvää jalkapalloa.”
Ottelussa jaettiin yhteensä 11 keltaista korttia ja kotkalaisilta ajettiin kaksi pelaajaa ulos. Gnistanilla oli muutamia hyviä paikkoja varmistella johtoaan, mutta ylärimaa lähemmäksi Keltaiset eivät tällä kertaa miesylivoimasta huolimatta päässeet.
”Peli oli kokonaisuutena aika rikkonainen ja siksi loppu oli vaikea, vaikka kahden ylivoimalla pelasimmekin. KTP:llä ei ollut lopussa enää mitään hävittävää, joten he pelasivat aika upporikasta ja rutiköyhää. Olisi toki tuossa vaiheessa voitu tehdä enemmän maaleja, mutta kaksi riitti voittoon.”
Atlantis on viime aikoina ollut hyvässä vireessä. Nihkeän alkukauden jälkeen valmentajaa vaihtanut ryhmä on saanut pelinsä kulkemaan ja se on osoittanut olevansa vaarallinen vastustaja kaikille itälohkon joukkueille. Joukkueesta löytyy hyökkäyspäästä taitavia yksilöitä, kuten 88 ottelua Veikkausliigaa tahkonnut Mohamed Fofana.
”Atlantis on vaikea vastus ja löytänyt selkeän pelaavan kokoonpanon. Joukkue pelaa ajoittain yksilöiden voimalla todella näyttävää jalkapalloa, mutta sille tulee pelissä mustia hetkiä, jolloin vastustaja yleensä rankaisee”, arvioi Honsu perjantain vastustajaa.
”Meillä ei todennäköisesti tule suuria muutoksia kokoonpanoon, vaikka Lönnström sai puujalan ja Mustoselta pyörähti nilkka KTP-pelissä. Todennäköisesti herrat ovat mukana perjantaina. Edu on parantunut flunssastaan, joten on mukana. Aaltosen käsivamma on parantunut, joten hän saattaa olla tolppien välissä, vaikka Atte on suoriutunut pitkän pelaamattoman jakson jälkeen näistä kahdesta pelistä ihan hyvin. On hyvä, että molemmilla maalivahdeilla on pelituntumaa.”
Edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa Atlantis hallitsi kenttätapahtumia vikkelien hyökkääjiensä johdolla ja Keltaisten pelinrakentelu tökki pahasti. Perjantaina on esityksen oltava parempi, jos pisteitä mielii Bollikselta haalia. Viime viikon KTP-ottelu lupailikin jo huomattavasti parempaa hyökkäyspelin suhteen.
”Atlantis voitetaan kurinalaisella puolustuspelillä, ja sille ei saa antaa tilaa. Jos sitä antaa, se kyllä käyttää sen hyödyksi. Omaa hyvää pallollista peliä täytyy jatkaa, ja vastustajan rangaistusalueelle pitää mennä röyhkeämmin ja sen sisällä pitää olla aggressiivisempi.”
”Pelin pitää olla myös nopeampaa. Ajoittain tyydymme vastustajan vauhtiin.”
Atlantis vs Gnistan
Pe 17.8. klo 18.30
Töölön Pallokenttä

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.