Gnistan 2-0 MP


Gnistan otti kauden kolmannen täyden pistepottinsa maanantaina, kun Fair Pay Areenalla kaatui Mikkelin Palloilijat 2-0.

Kauden alla monissa spekulaatioissa kärkikahinoihin veikatut Gnistan ja MP kohtasivat maanantaina aurinkoisella FPA:lla. Molemmilla joukkueilla oli edellisistä otteluista alla tappiot, joten pisteistä oli luvassa kovaa vääntöä.
Ottelun ensimmäinen puoliaika ei juurikaan hienouksia tarjonnut. Mikkeliläiset olivat hienoisesti niskan päällä, mutta molempien joukkueiden pelinrakentelu oli varsin hätäistä eikä maalipaikoilla mässäilty. Lähimmäksi pääsi MP 41 minuutin kohdalla, kun keskitykseltä haiskahtanut pallo kolahti suoraan Gnistan maalin ylärimaan. Keltaisten maalille palannut Timo Aaltonen joutui myös kerran kauhomaan pallon maaliviivalta selvemmille vesille. Gnistanin paras ja käytännössä ainoa paikka syntyi aivan puoliskon lopussa, kun Mikko Lönnström pääsi puskemaan kulmasta, mutta mikkeliläisten tolppamies onnistui siivoamaan pallon pois.
Toiselle puoliajalle Gnistan paransi peliään ja syötöt alkoivat napsua paremmin oikeisiin osoitteisiin. Ensimmmäinen maali syntyi kapteenin nauhaa kantaneen Antti ”Kyttä” Uusitalon vahvan kuljetuksen seurauksena. Kyttä jyräsi tiensä mikkeliläisten rankkarialueelle ja lopulta syöttö löysi alueelle hiipineen Mustosen, joka ei erehtynyt paikastaan. 1-0 ja kauden ensimmäinen loikka pituushyppymonttuun oli tosiasia. Kenttäennätyksestä taidettiin kuitenkin vielä tällä kertaa jäädä vähän vajaaksi!
Keltaiset saivat avausmaalista reippaasti lisää itseluottamusta ja peli oli selvästi vapautuneempaa. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Gnistan lisäsikin johtoaan. Ensiesiintymisensä keltapaidassa tehnyt Kalle Sotka toimitti kulman ja muutaman pompun kautta pallo päätyi toppari Eetu Koposelle, joka tyylitteli pallon suoraan ilmasta MP-maalin etunurkasta sisään.
Gnistanilla oli vielä muutamia paikkoja iskeä lisämaaleja, mutta tällä kertaa enempää täysosumia ei nähty. Mikkeliläisten loppukirin kotijoukkueen puolustus selvitti varmasti ja kolme pistettä jäivät ansaitusti Oulunkylään.
Seuraavan kerran Gnistan pelaa lauantaina 26.5. Fair Pay Areenalle saapuu paikalliskamppailuun Kiffen klo 17:00. Tervetuloa!
Gnistan: Aaltonen; Markkanen, Lönnström, Koponen, Huupponen; Rikberg, Uusitalo, K.Louhisto (Sotka 61′), Lauretsalo, J.Kauti (Spangar 79′); Mustonen (Ahmad 86′)
Maalit: Mustonen 50′, Koponen 63′
Varoitukset: Uusitalo 16′, Sotka 76′

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.