Otteluennakko: Gnistan matkaa lauantaina Järvenpäähän

Kuva: Marko Pennanen

Gnistan jatkaa otteluitaan Kakkosessa tulevana lauantaina, kun keltapaidat matkaavat Järvenpäähän JäPS:n vieraaksi. Kello 14.00 alkava ottelu pelataan Järvenpään keskuskentällä.
Gnistan palasi edellisellä kierroksella voittojen tielle, kun joukkue kaatoi NJS:n Mustapekka Areenalla maalein 3-1. Vierasjoukkue NJS johti ottelua pitkään, mutta Gnistan kiri ottelun lopussa tasoihin ja lopulta voittoon Teemu Pastilan sekä kahdesti osuneen Aleksander Akbarin maalien myötä.
Järvenpään Palloseura on ollut Kakkosen vakionaamoja 2010-luvun aikana, sillä kuluva kausi on seuralle kahdeksas perättäinen sarjatasolla. Viime kaudella JäPS aloitti sarjan vahvasti, mutta kesäkuun alussa alkaneen synkemmän jakson johdosta joukkue pyöri pitkään sarjataulukon häntäpäässä. Elokuussa sinipaidat löysivät jälleen kevään vireensä ja lopulta järvenpääläiset sijoittuivat hienosti lohkon viidennelle sijalle.
JäPS:n päävalmentajana toimii 32-vuotias Osku Partonen. Aiemmin seuran valmennuspäällikkönä sekä edustusjoukkueen pelaajana toimineelle Partoselle kuluva kausi on ensimmäinen tehtävässään. Partosen apuvalmentajana toimii pitkän uran Suomen alasarjoissa tehnyt seuralegenda Jani Myllyniemi, joka edusti pelaajaurallaan Palloseuraa useammalla kaudella.
Alkukauden aikana JäPS:n paras maalintekijä on ollut hyökkääjä Tuure Nummi viidellä osumallaan, mutta muuten maalintekovastuu joukkueen sisällä on jakautunut melko tasaisesti, sillä kahdeksassa pelatussa ottelussa peräti 10 eri pelaaja on merkkauttanut nimensä maalintekijätilastoihin. JäPS:n ottelut kevään aikana ovat olleet melko runsasmaalisia, sillä kahdeksassa ottelussa joukkue on heiluttanut vastustajan verkkoa 18 kertaa, mutta myös omissa on soinut 19 maalin maalin verran.
Sarjataulukon kahdeksannelta sijalta lauantain otteluun lähtevä JäPS ylsi edellisellä kierroksella upeaan tasapeliin sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvan PEPOn vieraana lukemin 2-2. Ottelun lopputulos oli sinipaitojen alkukauden näköinen, sillä joukkue on kerännyt suurimman osan pisteistään vierasotteluista. Kotona järvenpääläisten otteet ovat olleet pisteiden valossa heikompia, sillä neljästä kotiottelustaan joukkue on onnistunut nappaamaan vain yhden pisteen.
Gnistanilta ottelusta ovat varmuudella sivussa Elias Lappalainen sekä Antti Uusitalo. Muutaman pelaajan pelikunto lauantaina on vielä kysymysmerkki ja heidän pelaaminen ratkeaa vasta ottelupäivän aamuna.
Kapteeni Niko Tirkkonen uskoo lauantaina vierasottelusta tulevan tasainen vääntö kahden taistelevan joukkueen välillä.
– Uskon, että lauantaina kentällä tullaan näkemään kaksi taistelevaa joukkuetta, jotka laittavat vähintään 150% likoon. Pisteet ottelusta ovat tärkeät molemmille, joten meidän täytyy olla huollellisia pienistä jutuista lähtien. Viikon aikana treeneissä on ollut positiivinen fiilis ja lähdemme JäPS:n kaatoon luottavaisin mielin, kommentoi Tirkkonen.
Gnistanin seuraava kotiottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona 20. kesäkuuta, kun FC Vaajakoski vierailee Mustapekka Areenalla. Maksa mitä haluat -teeman mukaisesti annamme katsojien itse päättää pääsylippunsa hinnan.

 

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.