Otteluennakko: Gnistan lähtee nälkäisenä NJS:n kimppuun

Kuva: Arto Alho

Kauden ensimmäisen tappionsa viime torstaina kokenut Gnistan yrittää palata voittojen tielle lauantaina NJS:n kustannuksella Oulunkylän Mustapekka Areenalla kello 17.00 alkavassa ottelussa. Ennakkoliput otteluun myy Zupticket.

Gnistan aloitti kautensa pelikentillä vahvasti, sillä joukkue saalisti voiton viidestä ensimmäisestä ottelustaan. Viimeisessä kahdessa ottelussa tahti on kuitenkin hiipunut pisteiden valossa, sillä Gnistan joutui tyytymään muutaman viikon takaisessa paikallisottelussa tasapeliin FC Viikinkejä vastaan, kun puolestaan viime viikon torstaina PEPO oli vahvempi Lappeenrannassa maalein 3-0.

Lauantain vastustaja NJS voitti viime kaudella Kolmosessa lohkonsa pisteen erolla LPS:ään nousten takaisin Kakkoseen kolmen vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2004 Natevan ja FC Nurmijärven yhdistymisen myötä syntynyt NJS on viettänyt suurimman osan historiastaan liiton sarjojen ulkopuolella, joten kuluva kausi on sille vasta toinen Kakkosessa.  Kaudella 2015 NJS ja Gnistan pelasivat Kakkosta samassa lohkossa. Klaukkalassa päädyttiin kahteen otteeseen 1-1 pistejakoon, mutta Oulunkylässä pelatussa ottelussa Gnistan oli selkeästi vahvempi lukemin 5-0.

NJS:n päävalmentajana toimii ensimmäistä kauttaan aiemmin kakkosvalmentajana toiminut Marko Tukiainen. Ennen Nurmijärvelle siirtymistään Tukiainen valmensi kolme vuotta FC Kontua, jonka riveissä hän teki pitkän pelaajauran ennen valmennustehtäviin siirtymistään.

NJS on aloittanut kautensa hienosti, sillä huomiseen otteluun lähdettäessä joukkue majailee sarjataulukossa viidennellä sijalla. Avauskierroksella joukkue kaatoi hienosti MP:n vieraissa ja yllätti sen jälkeen Järveenpäässä pelatussa ottelussa JäPS:n. Nurmijärveläisten tehokkain pelaaja alkukauden aikana on ollut keskikenttäpelaaja Markus Tukiainen neljällä osumallaan. Gnistanin kannattajille NJS:n pelaajista tutuin lienee kaksi edellistä kautta Oulunkylässä viettänyt Kelechi Anyamele, joka siirtyi talvella nurmijärveläisten riveihin. Hyökkääjä Emongo Osongo on pelikiellon vuoksi sivussa lauantain ottelusta.

Gnistanin riveistä varmuudella lauantaina puuttuvat Antti Uusitalo sekä Elias Lappalainen.Kuluvan viikon aikana joukkuetta on kiusannut flunssa-aalto, jonka johdosta Jani Kaukomaan, Jani Mahasen sekä Aleksander Akbarin pelaaminen on vielä epävarmaa.

Gnistan-puolustaja Vili Roivainen myöntää PEPO -ottelun olleen pettymys, mutta korostaa samalla joukkueen tietävän omat kykynsä.

– Meidän täytyy kerätä itsemme viime ottelusta. Päät pystyyn, sillä tiedämme mikä on meidän on oikea taso ja pystymme paljon parempaan, kuin edellisessä ottelussa Lappeenrannassa. Olemme yhä lohkon kärkitaistossa mukana, joten lähdemme täydellä höyryllä eteenpäin kohti uusia otteluita, kommentoi Roivainen.

Mustapekka Areenan ylätasanteella sijaitseva Gnistan Bar avaa ovensa tuttuun tapaan tunti ennen ottelua, joten tule siis ajoissa paikalle nauttimaan Barin tarjonnasta.

Kategoria(t): Ennakot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.