Otteluraportti: Honka oli tyly isäntä Gnistanille

Gnistan päätti Suomen Cupin tämän vuoden osalta vierasottelulla Honkaa vastaan. Veikkausliigassa pelaava kotijoukkue oli tyly isäntä, sillä oulunkyläläiset joutuivat lähtemään kotimatkalle 6-0 tappio niskassa.

Ottelu alkoi Gnistanin kannalta synkästi, sillä seitsemän minuutin pelin jälkeen Youness Rahimi karkasi vieraiden puolustukselta ja sijoitti pallon ohi Gnistan-vahti Aatu Hakalan. Gnistan ei kuitenkaan tästä lannistunut. Joukkue jatkoi rohkeasti oman pelinsä pelaamista ja joukkue sai luotua muutaman maukkaan maalipaikan ensimmäisen jakson aikana, mutta viimeistely ontui.

Toisesta jaksosta muodostui äärimmäisen synkkä. Heti puoliajan alkuun Rahimi karkasi uudestaan Gnistan-puolustukselta ja maalasi illan toisen osumansa edelliseen verrattuna lähes identtisellä maalilla. Vain hetki tämän jälkeen Robert Ivanov kaatoi lisää kylmää vettä vieraiden niskaan kaukaa annetulla vapaapotkumaalilla ja peli oli käytännössä selvä. Veikkausliigassa pelaavat isännät näyttivät rutiininsa ottelun lopussa ja loppulukemat kirjattiin maalein 6-0 Hongalle.

Luonnollisesti tulos ei miellyttänyt Gnistan-leirissä ja valmentaja Petri Haapimaa löysi peliesityksestä ruunsasti parannettavaa.

– Ensimmäinen jakso oli meiltä ihan tyydyttävää pelaamista ja olimme hyvin pelissä mukana. Toinen puoliaika alkoi meidän kannalta murheellisesti ja tämä painoi hieman päitä alas meidän leirissä. Kokonaisuudessaan teimme aivan liikaa virheitä ottelun aikana ja varsinkin toisen jakson esitys oli meiltä todella aneeminen, kommentoi Haapimaa ottelun jälkeen.

Suomen Cup on nyt Gnistanin osalta ohi, mutta talvikauden ottelut jatkuvat ensi viikon lauantaina harjoitusottelulla, kun oulunkyläläiset kohtaavat PKKU:n Talin jalkapallohallissa.

Gnistanin kokoonpano:

Aatu Hakala, Vili Roivainen, Marko Koskinen, Rasmus Smidtslund (46′ Jani Kaukomaa), Niko Tirkkonen,Teimuraz Apriamashvili, Gullit Zolameso, Dudu, Arttu Heikka (Marcus Heimonen 46′), Teemu Pastila (68′ Tommaso Conti), Zakaria Kibona.

 

Kategoria(t): Otteluraportit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.