Gnistan taipui KTP:lle Suomen Cupissa


Gnistanin Suomen Cup-taival jatkui mollivoittoisesti KTP:n viedessä kolme pistettä 2-0 voitollaan. Hyytävässä pakkassäässä käytyä ottelua oli Kotkan Arto Tolsa-areenalle saapunut seuraamaan 168 katsojaa.

Flunssa- ja kuumeaalto oli jälleen karsinut Gnistan-miehistöä kovalla kädellä. Sivussa olivat sairastumisien vuoksi Jani Kaukomaa, Dudu, Gullit Zolameso, Eero Forsén sekä Zakaria Kibona. Poissaolojen myötä jo aiemmissa Suomen Cup-otteluissa debytoineet junioripelaajat saivat jälleen näyttää taitojaan.

Ottelun alku oli Gnistanille pahin mahdollinen KTP:n siirtyessä 1-0 johtoon vain 5 minuutin pelin jälkeen. Osuman iski Aleksi Pahkasalon antamasta vapaapotkusta vapaasti puskemaan päässyt ogelilaisyleisöllekin tuttu Jean Silva.

Vain 4 minuuttia myöhemmin KTP oli lähellä lisätä johtoaan Anton Eerolan täräyttäessä oikealta laidalta tulleen keskityksen ylärimaan. Vihreäpaidat viittilöivät kiivaasti pallon käyneen maalissa, mutta tuomari ei palloa keskipisteelle tuominnut. Vaikeasta alusta selvittyään Gnistan pääsi peliin hyvin mukaan. Pallo liikkui paikoitellen mukavasti, parhaat paikat luotiin vasemman laidan Glodson Luisin kautta, mutta tehottomuus maalipaikoissa esti tasoitusosuman syntymisen.

KTP siirtyi aivan puoliajan lopulla kahden maalin karkumatkalle Aleksi Pahkasalon viimeistellessä oikean laidan kautta rakennetun hyökkäyksen.

Toisella puoliajalla ei maaleja nähty. Vahvasti prässäten puoliajan aloittanut Gnistan hallitsi puoliajan alkua, mutta Cheikh Touren hutipotku Teemu Pastilan järjestämästä paikasta jäi ensimmäisen vartin parhaaksi.

Gnistan teki ensimmöisen vaihtonsa Aleksi Myllyksen korvatessa Luis Glodsonin 65. minuutilla ja 8 minuuttia myöhemmin Tommaso Conti tuli kärkeen Cheikh Touren tilalle.
Viimeisen vartin Gnistan hallitsi palloa, mutta hyökkäyspelin tehottomuudesta johtuen kotkalaisten maalivahti Pyry Piiraista kohti ei saatu aikaiseksi ainuttakaan laukausta vaan muutamat läheltäpiti-tilanteet lipuivat vaarattomina maalin ohi.

Kipinän kolmannen vaihdon myötä Oscar Johansson teki Gnistan-debyyttinsä korvaten Marko Koskisen topparin tontilla 84. minuutilla. KTP:n kolmas osuma oli lähellä 3 minuuttia ennen päätösvihellystä, mutta Gnistan-puolustaja pelasti maaliviivalta Aleksi Pahkasalon yrityksen.

Gnistan jatkaa pelejään Suomen Cupissa kohtaamalla Lappeenrannan PEPOn ensi lauantaina Talin hallissa. Ottelu polkaistaan käyntiin kello 16:00.

FC KTP – Gnistan 2-0 (2-0)
Maalit:
FC KTP: 5′ Silva, 45′ Pahkasalo
Gnistan: –

Varoitukset:
FC KTP: –
Gnistan: 59′ Smidtslund

Gnistanin kokoonpano:
Aatu Hakala mv
Vili Roivainen
Marko Koskinen(84′ Oscar Johansson)
Rasmus Smidtslund
Niko Tirkkonen
Arttu Heikka
Marcus Heimonen
Onni Tiihonen
Glodson Luis(65′ Aleksi Myllys)
Teemu Pastila
Cheikh Toure(73′ Tommaso Conti)

Kategoria(t): Otteluraportit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.