Gnistan taipui Jarolle Pietarsaaressa


Gnistan lähti jatkamaan kahden pelin voittoputkeaan Pietarsaareen, mutta Jaro oli lopulta tyly isäntä napaten 2-0 voiton Seth Paintsilin ja Christian Eisselen maaleilla.

Perjantain valmistavat harjoitukset toivat huonoja uutisia Aleksander Akbarin jouduttua sivuun takareisivamman vuoksi. Muuten Gnistan pääsi otteluun samalla miehityksellä kuin voittoisassa TPS-ottelussa, joten Roberto Nuccio ei tehnyt muutoksia voittoja tuoneeseen 3-5-2 kenttämuodostelmaan. Hieman sekavissa merkeissä sujunut ottelun alku eteni ilman kunnon maalipaikkoja. Nikolaos Kousidis kokeili kerran kaukolaukausta, mutta sen Alessandro Marzuoli koppasi varmoin ottein. Gnistan ei päässyt aiempien otteluiden tasolleen, joten ainoa mainitsemisen arvoinen suoritus oli Teemu Pastilan matala, mutta vaarattomaksi jäänyt laukaus noin 20 metristä.

Seth Paintsil käytti hyväkseen Gnistan-puolustajan pallonmenetyksen siirtäen Jaron 1-0 johtoon 26. peliminuutilla. Juuri ennen maalia Gnistanin Gullit Zolameso loukkaantui pahannäköisesti kaksinkamppailutilanteessa, joten Gnistan joutui suorittamaan ensimmäisen vaihtonsa jo 29. minuutilla. Paareilla pukuhuoneeseen kannetun Zolameson korvasi Eero Hyökyvirta.

Maalin jälkeen ottelu oli seuraavat 10 minuuttia täysin Jaron hallussa, mutta Gnistanin puolustus sekä Marzuoli onnistuivat estämään lisämaalien syntymisen. Keltapaitojen otteet kohenivat puoliajan loppua kohden. Kipinä sai painetta aikaiseksi viimeiselle hyökkäyskolmannekselle, mutta vieraiden tehottomuuden myötä isännät selvisivät takaiskuitta. Puoliajan viime hetkillä Jaro hyökkäsi vielä kerran vauhdikkaasti ja Alessandro Marzuoli sai venyä huipputorjuntaan estääkseen Thomas Kulan tulisen laukauksen ainoastaan kulmapotkuksi.

Gnistan avasi toisen puoliajan pirteästi, mutta keltaisten alkuhetkien hallinta ei johtanut laadukkaisiin maalintekopaikkoihin. Teemu Pastila kokeili kerran kaukolaukausta noin 25 metristä, mutta sen torjuminen ei tuottanut vaikeuksia Emil Öhbergille.

Toisella puoliajalla Gnistan sai palloa liikkumaan ensimmäistä jaksoa paremmin. Jaro varjeli johtoaan maltillisesti ja iski paikan saadessaan terävästi vastaan.

Gnistan teki toisen vaihtonsa toisen puoliajan 8. minuutilla Valtteri Voutilaisen korvatessa Riku Selanderin. Voutilainen otti paikkansa topparina ja Patrick Aaltonen siirtyi Selanderin paikalle oikeaksi laitahyökkääjäksi. Myöhemmin 70. minuutin kohdalla Aaltonen teki tilaa uunituoreelle sopimuspelaaja Zakaria Kibonalle.

Pastilan epäonnistunut laukaus Marcus Heimosen keskityksestä 63 minuutilla jäi tehottomien keltapaitojen puoliajan parhaaksi tilanteeksi.

Gnistan satsasi kaiken hyökkäyspeliin viimeisen 20 minuutin aikana, mutta seurauksena oli maalipaikkoja omalla maalilla. Jaron tehottomuus piti Gnistanin tasoitushaaveet elossa yliajalle saakka, kunnes Christian Eisselen vauhdikkaasta vastaiskusta viimeistelemä toinen osuma sinetöi ottelun lopullisesti.

Jaro – Gnistan 2-0 (1-0)
Maalit:
Jaro: 26′ Paintsil, 90+1′ Eissele

Varoitukset:
Jaro: –
Gnistan: –

Gnistanin kokoonpano:

Marzuoli
Aaltonen(70′ Kibona)
Koskinen
Tirkkonen
Wakui
Vuorela
Zolameso(29′ Hyökyvirta)
Selander(53′ Voutilainen)
Heimonen
Pastila
Silva

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.