Tappioputki jatkui AC Oulua vastaan


Gnistanin toistaiseksi voitoitta edennyt sarjakausi jatkui mollivoittoisesti, sillä AC Oulu aiheutti joukkueiden kauden toisessa keskinäisessä kohtaamisessa Kipinälle jo neljännen peräkkäisen tappion. Peräti 485 katsojaa näki maalirikkaan ottelun, jossa Gnistan kiri kolmen maalin takaa maalin päähän, mutta joutui lopulta taipumaan 2-4 tappioon.

Gnistan sai sairastuvalta mukaan toppari Marko Koskisen sekä pelikieltonsa kärsineen Niko Tirkkosen. Sivussa oli iso joukko pelaajia loukkaantumisien vuoksi ja näiden lisäksi valmentaja Petri Haapimaa oli tuomittu yhden ottelun toimitsijakieltoon Jaro-ottelun lopun kahakasta.
Aiempien otteluiden tapaan Gnistan aloitti ottelun lupaavasti halliten palloa ensimmäiset minuutit pelistä. Pallo saatiin kerran maaliinkin Aleksander Akbarin toimesta, mutta peli oltiin jo vihelletty poikki hetkeä aiemmin.
Lupaava alku sai kuitenkin huonon käänteen tuomarin viheltäessä pallon rankkaripilkulle Gnistanin käsivirheen seurauksena. Hattutempun ottelussa iskenyt Sasa Jovovic iski illan ensimmäisensä upottamalla pilkun varmasti verkkoon.
Gnistan ei vielä ensimmäisestä takaiskusta lannistunut vaan maalin jälkeen ensin Akbar pääsi kokeilemaan puolittaisesta läpiajosta Johannes Wentinin yllättämistä ja hetkeä myöhemmin Marcus Heimosen pusku kolahti ylärimaan.
AC Oulu käytti avauspuoliajalla siunaantuneet maalipaikat murhaavasti hyväkseen. Ensin Gnistanin epävarmasti pelannut puolustus tarjoili 24 minuutin pelin jälkeen pallon ilmaiseksi Jovovicille, jonka tarkka syöttö vapautti Tuomas Mustosen maalintekoon.
Seuraavaksi Jovovic käytti Gnistan-puolustuksen hapuilun hyväkseen ja sijoitti läheltä pallon kolmannen kerran ohi Otrosen. Näin vierasjoukkue oli tarvinnut kolmen maalin tekemiseen vain 24 minuuttia.
Viimeisen vitosen aikana Aleksander Akbar missasi täpärästi Alex Lehtisen mainion keskityksen boxiin, mutta Akbar laukoi 43 minuutilla vapaapotkun näyttävästi yläkulmaan luoden hieman toivoa Kipinän miehistöön.
Kahden maalin tappioasemassa Kipinä haki lisää hyökkäysvoimaa kentälle vaihtamalla Marcus Heimosen Duduun. Muutoksen myötä kymppipaikalla aloittanut Selander siirtyi Dudun tieltä keskikentän keskustaan.
Kavennusosuma oli tuonut Kipinän miehistöön uutta virtaa ja toisen puoliajan alku oli Kipinän hallintaa. Itseään loukannut Dudu joutui vartin pelattuaan linkuttamaan vaihtoon ja Eero Forsén otettiin Kron Rexhepin pariksi kärkeen.
Samalla myös kenttämuodostelma muuttui muotoon 4-2-4. Välittömästi vaihdon jälkeen Riku Selanderin matala keskitys tavoitti Niko Tirkkosen, joka hetken aseteltuaan sijoitti pallon oikealla jalallaan ylänurkkaan.
Kauan eivät juhlat jatkuneet, sillä ensin Atte Otronen joutui venymään huipputorjuntaan takaiskumaalin estääkseen ja 70. minuutin jälkeen Sasa Jovovic käytti hyväkseen Gnistan-pelaajan harhasyötön ja pommitti tulisesti illan kolmannen maalinsa.
Valtteri Voutilainen joutui loukkaantuneena sivuun 78. peliminuutin jälkeen, joten Patrick Aaltonen otettiin loppuajaksi hänen tilalleen.
Ottelu ratkesi lopullisesti AC Oulun neljänteen maaliin eikä David Ramadingayen tulinen laukaus noin 20 metristä tai Eero Forsénin vauhdikas murtautuminen vasemmalta laidalta enää lukemia muuttaneet.
Gnistan – AC Oulu 2-4 (1-3)
Kooste:

Lehdistötilaisuus:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.