Gnistan kovaan testiin lauantaina


Viime lauantaina tappioputkensa katkaissut Gnistan jatkaa pistejahtiaan lauantaina Kokkolan Palloveikkoja vastaan. Kipinä saa kotiedustaan huolimatta tehdä täyden päivätyön yhdenkin pisteen eteen, sillä sarjakärki KPV on esiintynyt viime aikoina vakuuttavasti porskuttaen viiden ottelun tappiottomassa putkessa. Ottelu alkaa Oulunkylän urheilupuistossa kello 17:00.

Joukkueet tasasivat kauden aiemmassa kohtaamisessaan pisteet 1-1 lukemin. Tämä on edelleen KPV:n ainoa pistemenetys kotipeleissään tällä kaudella. Kokkolalaisten voitto oli tuolloinkin lähellä, mutta Niko Tirkkosen yliajan tasoitus toi Kipinälle riemukkaan vieraspisteen.

Pisteitä Gnistan kaipaa tästäkin ottelusta, sillä joukkue majailee sarjan jumbona ja toisiksi viimeinen Grankulla IFK on karannut jo kuuden pisteen karkumatkalle. Gnistan on 12 sarjapelin jälkeen edelleen voitoitta. Kauden kaikki 4 pistettä ovat tulleet tasapeleistä, joista viimeisin tuli viime lauantaina 0-0 lukemin OPS:a vastaan.

Gullit Zolameso palannee sairastuvalta takaisin kokoonpanoon, sen sijaan Marko Koskisen ja Teemu Pastilan pelikunto selviää vasta ottelun alla. Varmasti sivussa kokoonpanosta ovat pitkäaikaistoipilaat Teemu Vaarakallio ja Jesse Ahonen sekä toistaiseksi sivussa olevat Jani Kaukomaa ja Dudu.

Ottelussa OPS:a vastaan Kipinä keskittyi tiiviiseen puolustuspeliin onnistuen ensimmäisen kerran tällä kaudella pitämään vastustajansa maaleitta. Valitettavasti vastustajan verkko ei myöskään heilunut kertaakaan, joten tällä osa-alueella jäi parannettavaa KPV:ta vastaan.

KPV on kerännyt toistaiseksi 27 pistettä, joiden turvin nousuun rajusti satsaava kokkolalaislauma johtaa sarjaa. KPV on pelannut viimeiset 5 ottelua ilman tappioita. Viimeisin näyttö vihreäpaitojen kovasta kunnosta nähtiin viime lauantaina KPV:n ottaessa riemukkaan 3-0 voiton kärkiottelussa Honkaa vastaan.
KPV vahvisti kuluneella viikolla rivejään serbialaisella hyökkäävällä keskikenttäpelaaja Stefan Milojevicilla, joka on vihreäpaitojen mukana jo lauantain ottelussa.

Lauantain ottelussa aloittaa toimintansa myös Gnistan Bar, joka tarjoaa janoisille olutta sekä muita virvokkeita. Tule paikanpäälle kannustamaan Gnistan voittoon!

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.