Oulunkylän uusi tekonurmi korkataan EIF:ää vastaan sunnuntaina


Gnistan tekee kahden evakko-ottelun jälkeen paluun kotoisaan Oulunkylän urheilupuistoon keltapaitojen kohdatessa Tammisaaren EIF:n. Ottelu on molemmille tärkeä, sillä ennakko-odotusten mukaisesti Gnistan ja EIF taistelevat tällä kaudella putoamista vastaan.

Gnistan on ennen sunnuntain ottelua sarjataulukon viimeisenä kahdella pisteellään. EIF on pisteen edellä, sillä kolmen peräkkäisen tappion jälkeen tammisaarelaiset saivat voittotilinsä auki keskiviikkona OPS:a vastaan. Gnistan on kyennyt vieraissa järjestään haastamaan vastustajansa, mutta kotona on tullut kaksi selkeeä tappiota. Vastustaja EIF on pystynyt kotonaan piinaamaan Honkaa sekä ottamaan selkeänumeroisen voiton OPS:sta, sen sijaan toistaiseksi ainoasta vieraspelistä tuli selkeä tappio Hakaa vastaan.
Keltapaitojen kokoonpanoon ei ole tulossa merkittäviä muutoksia sitten keskiviikon Kokkolan reissun Teemu Vaarakallion pelikieltoa lukuunottamatta. HIFK:n lainapelaajat Antti Ulmanen ja Eero Hyökyvirta ovat siis jälleen Gnistanin mukana.
Keskiviikon ryhdikäs peliesitys Kokkolassa sekä paluu uusitulle kotinurmelle varmistavat sen, että Kipinä tulee sunnuntain otteluun latautuneena. Keskikentän keskustassa viihtyvän Riku Selanderin mukaan Gnistan pyrkii pallonhallinan kautta ottamaan pelin haltuunsa.
EIF:lle ottelu OPS:a vastaan toi voitosta huolimatta myös huonoja uutisia, sillä ykkösmaalivahti Jonathan Jäntti ja keskikentän avainpelaaja Riku Heinonen joutuivat jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi.
Gnistan ja EIF ovat toisilleen tuttu taistelupari Kakkosesta. Kaksikko kävi kolme tiukkaa vääntöä kaudella 2013, näistä ensimmäinen päättyi Gnistanin voittoon ja kaksi seuraavaa koitosta päättyivät tasapeliin. Kausi 2014 oli Gnistanille vaikea, mutta tuleva nousija EIF kaatui silti kerran komeasti kotona. Kaksi muuta kohtaamista päättyivät selkeästi tammisaarelaisten eduksi.

Ottelu alkaa Oulunkylän urheilupuistossa kello 17:00. Tule paikan päälle kannustamaan Gnistan voittoon!
Voit ostaa lipun ennakkoon täältä!


Aiemmat kohtaamiset:
28.4.2013 EIF – Gnistan 1-4
14.6.2013 Gnistan – EIF 0-0
11.8.2013 EIF – Gnistan 2-2
28.4.2014 Gnistan – EIF 1-3
18.6.2014 Gnistan – EIF 2-0
9.8.2014 EIF – Gnistan 6-2

Riku Selanderin haastattelu:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.