Projektin voittoisa huipennus – raportti Gnistanin kaudesta 2016

Gnistan asetti kaudelle 2016 vain yhden tavoitteen, nousun Ykköseen. Kevättalvella 2014 nollapisteestä alkaneelle projektille himoittiin voitokasta lopetusta, joka näkyi joukkueenjohdon ja joukkueen toiminnasta alusta alkaen.

Gnistan jyräsi vahvalla ja laajalla miehistöllään koko kauden ja ainoastaan keskikesällä iskenyt loukkaantumissuma iski kiilaa Kipinän marssille kohti nousukarsintoja. Nousukarsinnoissa Gnistan lunasti asetetut tavoitteet kaatamalla MuSan kaksiosaisen ottelusarjan päätteeksi.

Joukkueen rakennus

Manageri Antti Uusitalo lähti syksyllä 2015 rakentamaan uuden kauden joukkuetta nousutavoite kirkkaana mielessään. Laadukkaan pelaajamateriaalin ohella satsattiin myös valmennusosaston laatuun.

- 2016 kaudelle satsattiin merkittävästi lisää taustaorganisaation toimintaan. Emme jättäneet mitään sattumanvaraan. Pelaajamateriaali oli erittäin hyvä ja laaja. Kokemus kertoi, että loukkaantumisia ja poissaoloja on aina. Näin olleen pelaajaringin piti olla laaja, toteaa ”Kyttä” ja summaa onnistumisensa joukkueenrakennusprosessissa:

- Joukkueen rakentaminen onnistui erittäin hyvin. Kuten todettu, materiaali oli riittävän laaja. Mukana oli niin kokemusta kuin nuoruuden intoa.

Valmentajaksi nimitettiin aiemmin HJK:n junioreita koutsannut Tommi Lingman, joka kehuu niin ikään joukkueen rakennetta, mutta löytää prosessista myös parannettavaa:’

- Joka pelipaikalle löytyi kakkosen tasolle erittäin hyviä pelaajia. Sopivan kokeneita sekä motivoituneita tekemään töitä. Myöskin reagoitiin hyvin loukkaantumisiin ja tiettyjen pelipaikkojen puutteisiin löytämällä niihin oikeat pelaajat. Parannettavaa jäi siinä, että joukkue tulisi olla jatkossa aikaisemmin kasassa.

Laaja ja laadukas pelaajamateriaali luo valmentajalle myös oman haasteensa peliajan ja vastuunjakamisen suhteen. Miten pitää kaikki pelaajat tyytyväisinä peliaikaansa? Lingmanin mukaan tässä onnistuttiin kuitenkin pääasiassa hyvin:

- Useat loukkaantumiset saamaan aikaan aiheuttivat jopa pientä pelaajapulaa ajoittain ja osittain tästäkin syystä useampi pelaaja sai vastuuta ja peliaikaa ehkä jopa omia odotuksia enemmän, jolloin kaikkia oli helpompi pitää tyytyväisenä.
Oli myös ajankohtia, jolloin pelaajia oli enemmän käytettävissä ja silloin pyrittiin järjestämään osalle korvaavia pelejä muissa joukkueissa. Joten voitaneen sanoa, että onnistuttiin hyvin operoimaan jonkun mielestä laajalla pelaajamateriaalilla, mutta minun mielestä kuitenkin enemmänkin riittävällä määrällä pelaajia.
Toki osa pelaajista olisi varmasti halunnut pelata enemmänkin, mutta suurin osa kuitenkin varmaan tyytyväisiä omaan roolinsa ja panokseensa joukkueen menestykseen.

HIFK-yhteistyö

Gnistanin ja HIFK:n yhteistyö jatkui kaudella 2016 ja sitä pyrittiin laajentamaan siten, että Gnistanin lupaavat nuoret pääsisivät pelaamaan HIFK:n A-junioreissa. Lisäksi sekä HIFK:n että Gnistanin maalivahteja valmensivat Petri Pyhältö ja Ville Anttonen. Antti Uusitalo on tyytyväinen yhteistyöhön, mutta aivan ongelmitta se ei sujunut.

- Yhteistyö sujui hyvin. Erityisen tyytyväinen olen maalivahtivalmennuksessa tehtyyn yhteistyöhön, jossa Pyhältö ja Anttonen valmensivat niin meidän kuin liigajoukkueen maalivahteja. ”Petu” ja ”Välly” tekivät erinomaista työtä molemmissa joukkueissa. Muuten pelaajaliikennettä haittasi palloliiton uudet säännöt menneelle kaudelle.

Gnistanin pelaajat eivät enää saa pelata ylemmissä sarjoissa ilman, että pelaajaoikeudet siirretään HIFK:lle.

Tästä huolimatta Uusitalon mukaan yhteistyö jatkuu:

- Yhteistyö jatkuu ja uskon, että siitä saadaan vielä enemmän jatkossa irti puolin ja toisin.

Myös päävalmentaja Lingman on tyytyväinen yhteistyön laatuun:

- Pääasiassa ihan hyvin ja hyvässä hengessä saatiin sovittua pelaajien liikkumista suuntaan ja toiseen tarpeiden mukaan, niin pelien kuin harjoitusten suhteen.

Kausi alkoi mallikkaasti

Gnistanin pudotessa Suomen Cupista jo maaliskuun puolivälissä voitiin kaikki keskittyminen ohjata tulevaan sarjakauteen. Kauden alku olikin Kipinän osalta mallikas, sillä toukokuun kuudesta sarjapelistä saldona oli viisi voittoa ja yksi tasapeli.
Pelaajista tappiottoman toukokuun hahmoja olivat tasaisesti maaliverkkoja heilutellut Kron Rexhepi sekä vasemmaksi laitapuolustajaksi hankittu Christoffer ”Toffe” Nyberg iskien neljään otteluun neljä osumaa.
Jo kauden alussa tuli esiin Gnistanin henkinen vahvuus, sillä toukokuun viidessä ottelussa Kipinä nousi kolmesti joko tappioasemasta tasoihin tai voittoon asti. Lisäksi Mikkelissä Gnistan iski voittomaalin yliajalla.

Ennen Mikkelissä käytyä MP-ottelua kuultiin myös iloisia uutisia, kun paluumuuttaja Dudun sopimus Gnistaniin julkistettiin. Brassi olikin aina kunnossa ollessaan joukkueen ehdottomia avainpelaajia.

Keskikesän loukkaantumissuma

Kauden toinen kolmannes sujui Gnistanilta onnahdellen, johon oli suuri vaikutus jatkuvilla loukkaantumisilla. Kierre alkoi kesäkuun 10. päivä pelatusta PEPO-kamppailusta, jossa sairastuvalle joutuivat Rexhepi ja Teemu Pastila.

Pahimmillaan kesäkuun lopun KäPa- ja FC Lahti Akatemia-otteluissa Kipinän lasarettiosastolla oli peräti 11 pelaajaa. Heikkoa tilannetta pyrittiin lievittämään pelaajahankinnoilla, sillä Gnistanin riveihin liittyivät kokenut Andreas Strandvall sekä nuori lupaus Mikko Jalkanen.

Loukkaantumissuma ei voinut olla vaikuttamatta peliesityksiin, sillä kesä- ja heinäkuun 8 sarjapeliä toivat 5 voittoa sekä 3 tappiota hyvin vaihtelevin peliesityksin.

Loppukausi – vakuuttavasti nousukarsintoja kohden

Pahin loukkaantumissuma alkoi helpottaa heinäkuun lopussa. Niko Tirkkonen ja Nyberg tekivät paluun tappiollisella Vaajakosken vierasreissulla ja muut toipilaat palasivat tositoimiin pikku hiljaa tämän jälkeen. Toipilaat saivat pelituntumaa elokuun 8. päivä Tervakosken Patoa vastaan käydyssä Suomen Cupin 2017 3. kierroksen ottelussa, jonka Kipinä vei nimiinsä rutiinilla 0-3.

Toipilaiden saatua pelituntumaa Gnistanin peliesitykset kohenivat välittömästi, joten kauden päätöskolmannes sujui jälleen enemmän tai vähemmän vakuuttavasti. Elo-syyskuun kahdeksan ottelua toivat 5 voittoa, 2 tasapeliä sekä yhden tappion Kouvolassa putoamista vastaan taistellutta Susilaumaa vastaan.

Gnistan pääsi kuitenkin juhlimaan Kouvolassa nousukarsintoihin selviämistä sarjakakkosen KuFu-98:n hävittyä oman ottelunsa. Näin ollen sarjakauden viimeinen ottelu Kultsua vastaan oli lähinnä kosmetiikkaa päättyen Kipinän vakuuttavaan 4-1 voittoon.

Nousukarsinnat

Nousukarsinnoissa keltasiniset kohtasivat porilaisen MuSan, joka oli selvinnyt kekkereihin parhaana lohkokakkosena.

Ensimmäinen ottelu Porissa päättyi kirvelevään 1-0 tappioon Kipinän hallittua etenkin toista puoliaikaa selkeästi. Kotikentällä oli kuitenkin lokakuun puolivälissä revanssin mahdollisuus, jonka Gnistan myös käytti.

Paluumuuttaja Biran Jengin kauden avausosumalla Kipinä vei varsinaisen peliajan nimiinsä 1-0, joka tiesi vierasmaalisäännön mukaisesti jatkoaikaa. Jatkoajalla dramatiikkaa otteluun toi Jengille kyseenalaisesti tuomittu punainen kortti, mutta Kipinä selvisi vajaamiehisenä thrillerimäiseen pilkkukisaan saakka.

Pilkuilla sankariksi nousivat kaksi pilkkua torjunut penkiltä ottelun aloittanut maalivahti Ville Saikkonen sekä ratkaisevan pilkun verkkoon laukonut Andreas Strandvall.

Kauden yhteenveto

Gnistanin kausi päättyi siis ikimuistoisesti nousujuhliin. Lingman summaa joukkueen vahvuudet ja heikkoudet seuraavasti:

- Joukkue oli henkisesti vahva ja uskoi itseensä sekä osaamiseensa, mikä näkyi yleensä pelien lopuissa, jolloin monta peliä saatiin käännettyä voitoiksi tai saatiin säilytettyä johto vastustajan ajaessa takaa, Lingman kehuu ja lisää:

- Paljon taitavia, hyvin peliä ja sen eri vaiheita ymmärtäviä pelaajia, jolloin pallollinen pelaaminen paljolti sitä mitä haluttiin. Lisäksi joukkue oli riittävän nöyrä ja kurinalainen hoitamaan myös puolustusvelvoitteet.

Parannettavaakin kuitenkin päävalmentajan mukaan jäi:

- Toki varmaan kaikissa asioissa jäi parannettavaa ja hiottavaa tulevaksi kaudeksi, mutta ehkä isoin asia on saada pelaajat vielä motivoituneimpina ja sitoutuneimpina tekemään töitä itsensä ja joukkueen eteen.

Mainittujen vahvuuksien lisäksi Gnistanin suuri vahvuus päättyneellä kaudella oli erikoistilannepelaaminen hyökkäyspäässä. Kipinä iski lukuisia osumia Jonas Nyholmin ja Christoffer Nybergin vapaa- ja kulmapotkujen kautta.

Tuleva kausi Ykkösessä

Nousujuhlien jälkeen katseet on Gnistanin leirissä käännetty tulevaan. Kausi Ykkösessä on monella mittarilla huomattavasti aiempia kovempi haaste.

- Pelaajilta vaaditaan entistä enemmän työntekoa ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin, kiteyttää Lingman Ykkösessä selviämisen vaatimukset

Manageri Uusitalo on samoilla linjoilla ja peräänkuuluttaa koko Gnistan-yhteisöä aktivoitumaan:

- Kovalla työllä pystymme vastaamaan Ykkösen haasteisiin! Toivottavasti saamme aktivoitua kaikki G-sydäntä kantavat mukaan talkoisiin. Itse odotan suurella mielenkiinnolla tulevia haasteita.

Lopuksi Kyttä kiteyttää talvesta 2014 alkaneen prosessin ja jakaa vuolaasti kiitosta koko keltasiniselle yhteisölle:

- Kolme vuotta kestänyt projekti sai huipennuksen. Nousu on vaatinut paljon työtä niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Iso kiitos pelaajille, valmentajille, taustahenkilöille ja kannattajille.

Voit muistella kulunutta kautta GnistanTV:n parissa täältä!

Gnistanin kauden 2016 tilastoihin pääset tutustumaan täällä!

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.