Gnistan menetti johtoasemansa tappioksi Kouvolassa

Kipinä matkusti sunnuntairetkelle Kouvolaan nousukarsintapaikka mielessään. Se edellyttäisi voittoa tai KuFu:lle pistemenetystä omassa ottelussaan. Vastustaja Sudet taistelee kynsin ja hampain säilymisestään, joten molemmilla joukkueilla panosta riitti.

Kouvolassa nähtiin erittäin kaksijakoinen ottelu, jossa Gnistan dominoi ensimmäistä puoliaikaa romahtaen kuitenkin 0-2 johtoasemasta 3-2 tappioon Susien vahvan toisen nelivitosen vyörytyksen päätteeksi.

Gnistan pääsi tähänkin otteluun ilman merkittäviä poissaoloja. Loukkaantuneena ollut Marko Koskinen teki paluun kokoonpanoon istuen koko pelin vaihtopenkillä.

Ensimmäinen nelivitonen sujui Kipinän hallinnassa alusta loppuun. Gnistanin prässipeli sekä lyhytsyöttöpeli toimivat suunnitelmien mukaan. Jo ensimmäisen kympin aikana Dudu oli lähellä siirtää Kipinän johtoon Nybergin keskityksestä ja hetkeä myöhemmin Astrit Kabashin vahva murtautuminen rangaistusalueelle sai aikaan hässäkkää kotijoukkueen maalilla.
Gnistanin vahva alku sai palkintonsa, kun Teemu Pastila iski avausosuman 15 minuutin jälkeen puskemalla Christoffer Nybergin laadukkaan kulman verkkoon.

”Pasti” oli uudelleen asialla 11 minuutin päästä. Maalia edelsi Susien puolustajan harhasyöttö suoraan vauhdissa olleen Dudun jalkaan. Pastila leikkasi rangaistusalueen oikeaan laitaan ja laukoi Dudun syötön hallitusti verkkoon ohi vastaantulleen maalivahdin.

Gnistanin pelillinen paketti pysyi hyvin kasassa puoliajan loppuun asti. Lisämaaleja ei enää nähty, Dudun noin 18 metristä yli laukoma vapari jäi parhaaksi mahdollisuudeksi lukemien kaunisteluun.

Kaikki muuttui toisella puoliajalla Gnistanin menetettyä otteensa peliin täydellisesti. Prässipeli katosi, samoin ajatus pelistä ja Sudet alkoi löytää tilaa keltaisten keskikentän ja puolustuksen välistä.
Ennen kotijoukkueen kirin alkamista Niko Tirkkosella oli puoliajan ensimmäisen kympin aikana kaksikin paikkaa sinetöidä ottelu, mutta Susien maalivahti Niko Huusko onnistui molemmilla kerroilla pysäyttämään ”Tikin” läheltä tulleet laukaukset.

Gnistan pyrki saamaan keskikentän keskustan peliinsä uutta puhtia vaihtamalla Santtu Toiviaisen Jonas Nyholmiin 58 minuutilla.

Sudet loi läheltäpiti-tilanteen jo noin 60 minuutin pelin jälkeen, kun Susien nousua johtanut Jari Hassel onnistui murtautumaan maalipaikkaan keltapaitojen epävarmasti pelanneen puolustuksen välistä. Tästä Gnistan selvisi kuitenkin vielä säikähdyksellä.
´
Susilauman kavennusosuma näki lopulta päivanvalon 66 peliminuutin jälkeen. Hassel vapautti syötöllään Oskari Nurmisen, jonka matalan laukauksen Ville Saikkonen onnistui puolittain torjumaan, mutta pallo lipui lopulta verkkoon eikä edes Astrit Kabashi ennättänyt estämään takaiskumaalia.

Hyvän pelin pelannut Pastila oli lähellä iskeä helpottavan kolmannen osuman, mutta Susien maalivahti onnistui venyttämään itsensä matalan laukauksen tielle.

Seuraavana palloa kaivettiin kuitenkin jälleen Gnistanin maalista. Hassel riisti pallon Gnistanin puolustajalta, murtautui päätyrajan tuntumaan ja syötti taakse Kaan Kovaselle, jonka laukauksen ohjasi epäonnekseen sisään Gnistanin oma pelaaja.

Keltasininen via dolorosa sai huipennuksensa, kun hurmiossa voittoa metsästänyt Sudet iski voittomaalin 9 minuuttia ennen täyttä aikaa. Joakim Lindberg pelattiin pystysyötöllä puolittaiseen läpiajoon. Ville Saikkonen myöhästyi vastaantulossaan ja Lindberg onnistui laukomaan pallon pienestä kulmasta ylänurkkaan.

Välittömästi takaiskumaalin jälkeen Gnistan haki tuoretta hyökkäysvoimaa kentälle vaihtaen Fisnik Gerxhaliun vasempaan laitaan Niko Tirkkosen tilalle. Loppuhetkien rynnistys jäi kuitenkin vaisuksi eikä väsynyt sekä turhautunut Gnistan ollut lopulta edes lähellä tasoitusosumaa.

Ottelun jälkeen kentällä nähtiin poikkeuksellisesti kaksi juhlivaa joukkuetta. KuFu-98 oli hävinnyt oman ottelunsa, jonka myötä Gnistan varmisti tappiollakin paikkansa nousukarsinnoissa.

Sudet – Gnistan 3-2 (0-2)
Maalit:
Sudet: 66′ Nurminen, 74′ oma maali, 81′ Lindberg
Gnistan: 15′ Pastila, 26′ Pastila

Varoitukset:
Sudet: -
Gnistan: Nyholm 40′, Rexhepi 90′, Dudu 90′. Kabashi 90+3′

Gnistan: Saikkonen, Kabashi, Kouyaté, Kaukomaa, Nyberg, Jeng, Nyholm (58′ Toiviainen), Dudu, Tirkkonen (81′ Gerxhaliu), Pastila, Rexhepi

Kooste:

Tommi Lingmanin haastattelu:

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.