Kolmen pisteen reissu Lappeenrantaan

Gnistan matkusti torstai-iltana Itä-Suomeen, jossa vastaan asettui viiden ottelun voittoputkessa ollut Lappeenrannan PEPO. Poikkeuksellisesti kello 19:30 alkanut ottelu tarjosi Kimpisen tunnelmallisella stadionilla vauhdikkaan ja tasokkaan ottelun. Vahvasti ottelun alussa ja toisella puoliajalla pelannut sarjakärki katkaisi PEPO:n voittokulun 2-3 voitollaan.

Gnistan sai jälleen jalkeille laadukkaan ja kokeneen miehistön. Runkopelaajista sivussa oli ainoastaan Jani Kaukomaa pitkäaikaistoipilaiden lisäksi. HIFK:sta oli mukana jälleen Tuomas Mustonen ollen illan suurin sankari kahdella maalillaan.
Gnistan hallitsi ensimmäistä 25 peliminuuttia vahvalla prässipelillään ja lyhytsyöttöpelillään. Avausosuma nähtiin 17 minuutin jälkeen Gnistanin riistettyä pallon omalla puoliskollaan kentän oikealla puoliskolla. Dudu vapautti pystysyötöllään Kron Rexhepin, joka juoksi puolustuslinjan välistä ja päätti 20 metrin taidokkaan kuljetuksensa tarkalla laukauksella takakulmaan.
Maalin jälkeen Kipinä menetti hyvän otteensa peliin prässipelin hiipuessa. PEPO ei saanut huippupaikkoja luoduksi ennen tasoitusosumaansa, mutta pallonhallinta oli selkeästi kotijoukkueella. Lisäksi PEPO vei vapaa- ja kulmapotkutilastot selkeästi nimiinsä.
Kotijoukkueen tasoitus tuli vain muutama minuutti ennen puoliaikaa. PEPO:n sähäkkä hyökkääjä murtautui taitavasti kikkaillen Gnistanin puolustuksen selustaan, Atte Otronen torjui vaikean laukauksen eteensä ja Jakeem Johnson pääsi tuikkaamaan paluupallon tyhjään maaliin.
Toinen puoliaika oli yksi tämän kauden värikkäimmistä sisältäen 3 maalia sekä peräti 6 varoitusta.
Gnistan oli koonnut rivinsä puoliajalla ottaen pelin haltuunsa toisella puoliajalla.
Tuomas Mustonen vei Kipinän johtoon 55 peliminuutin jälkeen. Nopea hyökkäys vasemman laidan kautta ja Kron Rexhepin hieman epäonnistunut syöttö avasivat Mustoselle avopaikan noin 7 metrin päähän maalista ja ”Mude” laukoi pakin estelyistä huolimatta pallon alakulmaan.
Tunteet kuumenivat kentällä 67 minuutin kohdalla, kun Markus Kyläheimo taklasi myöhässä Dudua päätyrajan tuntumassa. Ilman ulosajoja ja loukkaantumisia kuitenkin säästyttiin ja tunne kentällä palautui nopeasti ennalleen.
Gnistan oli kuitenkin hyvällä taisteluilmeellä loppuun asti pelissä. Prässipeli toimi alkuminuuttien malliin ja pallollinen peli oli tiukasti Kipinän hallussa. Mustonen iski illan toisen osumansa 82 peliminuutin kohdalla, kun hän tuikkasi Niko Tirkkosen hienon keskityksen vasemmalta laidalta sisään. Maali oli samalla Mustosen 100. osuma Kipinän paidassa.
PEPO ei saanut aikaiseksi vahvaa loppukiriä, mutta yhden kavennusmaalin isännät pääsivät kuitenkin iskemään. Gnistan hölmöili PEPO:lle kulmapotkun yliajan ollessa jo toisella minuutillaan. Jerry Särkän maalin eteen tarjoilemasta kulmasta lilapaidat saivat lopulta usean yrityksen jälkeen tuikattua pallon läheltä maaliin Petteri Rönkön toimesta.
Takaiskusta huolimatta Gnistan selvitti loppuhetket kunnialla ja tuuletti toista isoa voittoa putkeen. Voitto vei Gnistanin jo turvallisen tuntuiseen kahdeksan pisteen sarjajohtoon.
PEPO – Gnistan 2-3 (1-1)
Maalit:
PEPO: Johnson 43′, Rönkkö 90+2′
Gnistan: Rexhepi 17′, Mustonen 55′, Mustonen 82′
Varoitukset:
PEPO: Kyläheimo 67′
Gnistan: Uusitalo 51′, Mustonen 64′, Rexhepi 67′, Pastila 69′, Nyberg 79′
Gnistan: Otronen, Kabashi, M. Koskinen, Jeng, Nyberg, Uusitalo (69′ Strandvall), Nyholm, Dudu, Mustonen (90+1 Hopsu), Pastila, Rexhepi (78′ Tirkkonen)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.