Gnistan kaatoi KuFun kärkiottelussa

Oulunkylän urheilupuistossa nähtiin jo toinen kärkikamppailu kuukauden sisään, kun Gnistan kohtasi viimeksi kesäkuun alussa hävinneen ja sarjakakkoseksi nousseen KuFu-98:n. Gnistan esiintyi kotonaan isännän ottein siirtyen johtoon jo alkuminuuteilla. KuFu nousi vielä mukaan otteluun kahden maalin tappioasemasta, mutta joutui lopulta taipumaan tappioon lukemin 2-1.

Gnistan pääsi otteluun lähes parhaalla miehistöllään, sillä noin kuukauden sivussa ollut Teemu Pastila palasi kokoonpanoon. Mukana HIFK:sta oli lainapelaaja Tuomas Mustonen.

Gnistan sai otteluun erittäin hyvän alun. Vahvan painostuksen kruunasi ensimmäisestä erikoistilanteesta syntynyt johtomaali viiden minuutin pelin jälkeen. Maalivahti Miika Töyräs nyrkkeili Christoffer Nybergin keskityksen Dudulle 16-rajan tuntumaan. Biran Jeng sai jalkansa väliin Dudun epäonnistuneeseen laukaukseen. Töyräs torjui pomppivan pallon eteensä ja Kron Rexhepillä oli helppo työ siirtää pallo läheltä maaliin.

Johtomaalin jälkeen nähtiin ensin Jonas Nyholmin suora vapari suoraan Töyrään syliin. Hieman myöhemmin KuFun Jani Mahanen laukoi noin 20 metristä pallon hiuksenhienosti yli maalin.

Joonas Ojantiellä oli KuFun paras maalipaikka, kun hän pääsi kulman jälkitilanteesta laukomaan pienestä kulmasta. Kipinän onneksi laukaus heilutti vain sivuverkkoa.

Gnistan hyökkäsi viimeisen vartin terävästi. Niko Tirkkosen yritti ensin kaukolaukausta noin 25 metristä. Hetkeä myöhemmin Tirkkonen ja Teemu Pastila pelasivat Kron Rexhepin vapaaksi boxiin, mutta asettelun jälkeen matala laukaus ei johtanut lisäosumiin.
Lähimpänä Kipinän johtomaali oli aivan puoliajan lopussa, kun Dudun 16-rajan tuntumasta lähtenyt laukaus suoraan ilmassa olevaan palloon otti kimmokkeen KuFun puolustajasta painuen jo maassa voimattomana olleen maalivahdin syliin.

Toinen nelivitonen alkoi edellisen puoliajan tapaan Kipinän merkeissä, sillä isäntien toinen maali syntyi seitsemän minuutin pelin jälkeen. Astrit Kabashi oli juhlittu sankari, kun hän katkoi ensin puolustajan harhasyötön, jatkoi juoksuaan ja pääsi tuikkaamaan Teemu Pastilan laukauksen paluupallon tyhjiin. Maali oli ”Assen” vuonna 2013 alkaneen Gnistan-uran ensimmäinen.

KuFu iski kavennusosuman 60 peliminuutin kohdalla. Rajaheitosta pallo puskettiin maalin eteen, josta pallo pomppi kuin flipperissä Joonas Ojantielle, joka laukoi pallon noin 8 metristä alakulmaan.

KuFu prässäsi kavennusmaalinsa jälkeen vahvasti, mutta Gnistanin puolustustettua vankasti ei kotijoukkueen maalilla nähty laadukkaita paikkoja. Kuopiolaisten parhaaksi maalipaikaksi jäi Niko Lehijoen näyttävä kaukolaukaus, joka painui hiuksenhienosti yli ylänurkan.

Gnistan pääsi viimeisen vartin aikana keskialueella syötönkatkoihin, jotka johtivat lupaavan näköisiin vastaiskuihin. Paras paikka pelattiin Kron Rexhepille, joka laukoi epäonnekkaasti pallon ohi tyhjän maalin.

Vieraiden loppukiri jäi valjuksi Kipinän hallitessa palloa viimeiseen asti. Näin Gnistan sai juhlia kärkiottelun voittoa, joka nosti Gnistanin viiden pisteen sarjajohtoon.

Gnistan – KuFu-98 2-1 (1-0)
Maalit:
Gnistan: Rexhepi 5′, Kabashi 52′
KuFu: Ojantie 60′

Varoitukset:
Gnistan: Kouyaté 22′, Nyholm 67′
KuFu: Nissinen 64′, Al-Musawi 74′, Pöyhönen 82′

Gnistan: Otronen, Kabashi, M. Koskinen, Kouyaté, Nyberg, Jeng (78′ Uusitalo), Nyholm, Dudu (90′ Anyamele), Tirkkonen (67′ Mustonen), Pastila, Rexhepi

Kooste:

Astrit Kabashin haastattelu:

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.